KooKoo ei tarvinnut KHL- ja NHL-taustaisen puolustajan Libor Sulakin hankkimiseen ulkopuolista rahoitusta — ”Kolikon toinen puoli on se, että nyt on kyseessä selkeästi joukkuetta vahvistava pelaaja, sellainen otetaan aina ilolla vastaan”

AOP/Ondrej Deml

Tshekin Pelhrimovista kotoisin oleva Libor Sulak on pelannut A-maajoukkueessa MM-kisat 2018 ja 2017. KooKoo teki Sulakin kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.
Tshekin Pelhrimovista kotoisin oleva Libor Sulak on pelannut A-maajoukkueessa MM-kisat 2018 ja 2017. KooKoo teki Sulakin kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

KooKoo ei tarvinnut KHL- ja NHL-taustaisen puolustajan Libor Sulakin hankkimiseen ulkopuolista rahoitusta.

Jääkiekon Liigassa kolmanneksi pienimmällä pelaajabudjetilla (1,7 miljoonaa euroa) askartelevan kouvolalaisseuran omat pelimerkit riittivät, kun 189-senttinen ja 97-kiloinen tshekkiläispuolustaja tuli yllättäen niin sanotusti tarjottimelle.

Urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo, että Sulakin kaltaisia pelaajia on harvoin tarjolla kesken kauden.

Kultanen lisää, että määrällisesti KooKoo ei tässä vaiheessa edes tarvinnut puolustajaa.

Arttu Pellin ja Peetro Seppälän loukkaantumisten aiheuttamat aukot paikattiin aiemmin HPK:sta loppukaudeksi lainatulla Roope Laavaisella.

— Sulak on kiinnostava pelaaja. Tilanne harkittiin läpikotaisin ja puntaroitiin myös sitä, että uusi pelaaja ei saa kesken kauden tullessaan rikkoa hyvin pelaavan joukkueen kokonaisuutta. Kolikon toinen puoli on se, että nyt on kyseessä selkeästi joukkuetta vahvistava pelaaja — uskoaksemme joukkueen kärkipelaajia. Sellainen otetaan aina ilolla vastaan, Kultanen sanoo.

AOP/Tomi Natri

Toissa kaudella Libor Sulak hurmasi Liigassa Lahden Pelicansissa takomalla 42 ottelussa tehot 9+23=32. KooKoo sai omakohtaisesti kokea Sulakin sulavat liikkeet, kun tämä tälläsi KooKoo-otteluissa yhteistehot 2+3=5.
Toissa kaudella Libor Sulak hurmasi Liigassa Lahden Pelicansissa takomalla 42 ottelussa tehot 9+23=32. KooKoo sai omakohtaisesti kokea Sulakin sulavat liikkeet, kun tämä tälläsi KooKoo-otteluissa yhteistehot 2+3=5.

Vologdan alueelta Kymenlaaksoon ripeällä projektilla

Maanantaina aamulla KooKoon jääharjoituksiin osallistunut Sulak, 25, tuli Kouvolaan Venäjältä KHL-joukkue Severstalista, jossa hän tilastoi 19 ottelussa tehot 1+1=2 (-10).

Viime kaudella Sulak pelasi kuusi NHL-ottelua Detroit Red Wingsissä ja 61 AHL-ottelua Grand Rapids Griffinsissä.

Toissa kaudella hän hurmasi Liigassa Lahden Pelicansissa takomalla 42 ottelussa tehot 9+23=32.

Sulak sijoittui tuolloin Liigan puolustajien pistepörssissä kahdeksanneksi ja kellotti koko sarjan pakeista neljänneksi eniten jääaikaa.

KooKoo sai omakohtaisesti kokea Sulakin sulavat liikkeet, kun tämä tälläsi KooKoo-otteluissa yhteistehot 2+3=5.

— Hänellä oli intressiä tulla Suomeen ja hän oli kiinnostunut KooKoosta. Hän oli Liigaa seuratessaan huomannut, että joukkueella on mennyt kausi positiivisissa merkeissä, Kultanen kertoo.

Libor Sulakilla oli intressiä tulla Suomeen ja hän oli kiinnostunut KooKoosta. — Jarno Kultanen

Kultasen mukaan Sulakin siirtäminen Tsherepovetsin kaupungista Vologdan alueelta Kymenlaaksoon oli varsin ripeä projekti.

— Siinä tunnusteltiin jonkin aikaa ja odotettiin pelaajan päätöstä. En muista enää tarkkoja päivämääriä, mutta puhutaan muutamaa viikkoa lyhyemmästä ajasta, kun lasketaan ensikontaktista sopimukseen. Liborilla on pelitaukoa KHL:stä, ja nyt toki toivotaan, että hän pääsee liigatempoon kiinni.

Nuorten MM-kisoihin 1—3 KooKoo-pelaajaa

KooKoon puolustuksessa yksi kuluvan kauden puheenaiheista on nuorten Peetro Seppälän ja Santeri Salmelan mahdollinen MM-kisapaikka.

KooKoolla on harvinaisen hyvä tilanne, kun myös hyökkääjä Joonas Oden saatetaan nähdä Suomen 20-vuotiaiden MM-kisoissa päävalmentaja Raimo Helmisen maajoukkueessa.

Icon Sportswire/Fred Kfoury III

Viime kaudella Sulak pelasi kuusi NHL-ottelua Detroit Red Wingsissä ja 61 AHL-ottelua Grand Rapids Griffinsissä.
Viime kaudella Sulak pelasi kuusi NHL-ottelua Detroit Red Wingsissä ja 61 AHL-ottelua Grand Rapids Griffinsissä.

Seppälälle tuli takapakkia, kun hän loukkaantui Pelicans-ottelussa ja joutui kuukaudeksi sairauslomalle.

Salmelan KooKoo lähetti aiemmin Mestikseen Joensuun Jokipoikiin hakemaan peliaikaa.

Kultasen mielestä Mestis on Salmelalle parempi sarja kehittyä kuin A-nuorten SM-liiga.

— Santerin pelit ja minuutit olisivat jääneet nykyisessä ryhmässä Kouvolassa aika pieniksi. Hän on pelannut A-nuorten liigassa yli sata ottelua ja tietyllä tavalla pelannut sen sarjan jo läpi. Olen jutellut hänen kanssaan ja Jokipoikien valmennuksen kanssa. Molemmat ovat tyytyväisiä. Välillä on hyvä ottaa askel taakse, jotta pääsee kaksi eteenpäin, Kultanen luonnehtii.

Seppälän loukkaantumisesta Kultanen ei ole huolissaan, sillä puolustaja on tervehtymässä Nuorten Leijonien ensimmäiseen MM-leiriin mennessä.

Se alkaa 14. joulukuuta Vierumäellä.

Jussi Lopperi

KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo, että Sulakin kaltaisia pelaajia on harvoin tarjolla kesken kauden.
KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen sanoo, että Sulakin kaltaisia pelaajia on harvoin tarjolla kesken kauden.

— Seppälä ja Oden olivat marraskuun maajoukkueryhmässä mukana, eivätkä ainakaan huonontaneet osakkeitaan neljän maan turnauksessa Helsingissä. Se on sitten Helmisen valinta, millaista painoarvoa antaa sille, että Peetrolla ei ole kuukauteen liigapelejä alla.

— Totta kai toivomme mahdollisimman monta meidän poikaa MM-kisoihin mukaan, mutta ei se varmasti ole maailmanloppu kenellekään, jos he ovatkin silloin täällä liigajoukkueessamme.

Kommentoidut