Koski-Golfin 19-vuotias Krista Junkkari johtaa SM-lyöntipeliä Vaasassa — Elimäen kasvatille on tulossa jo kesän kolmas SM-mitali

Suomen Golfliitto

19-vuotias Krista Junkkari jahtaa Vaasassa naisten sarjan SM-kultaa.
19-vuotias Krista Junkkari jahtaa Vaasassa naisten sarjan SM-kultaa.

Kouvolalaisen Koski-Golfin Krista Junkkari johtaa naisten SM-lyöntipeliä ennen lauantain päätöspäivän kierrosta.

Junkkari, 19, pelaa Vaasassa tuloksella –8.

Hän on käyttänyt kolmen päivän aikana par 72 -kentällä 208 lyöntiä (74+66+68).

SM-kullasta käydään vielä kova taistelu.

Toisena kilpailussa on Kankaisten Golfin Oona Vartiainen (–6) ja kolmantena Kanavagolf Vääksyn Anna Backman (–3).

Perjantaina haettiin asetelmia viimeiselle päivällä.

Voimistunut tuuli vaikeutti tuloksentekoa, eikä torstain kaltaisia birdie-juhlia nähty.

Junkkari harppasi kärkeen takaysin kolmen birdien putkella ja löi tauluun tuloksen 68.

Elimäen kasvatti on päässyt kisoissa ensimmäisen kierroksen jälkeen kunnolla vauhtiin.

— Oma peli tuntuu hyvältä. Perushyvää lyömistä ja puttaamista, ansaittuja birdiejä, Junkkari sanoi.

Urallaan jo kahdeksan SM-mitalia kahminut Junkkari on juniorisarjoissa menestynyt reikäpelissä.

Siksi lyöntipelin SM-kisoilla on hänelle suuri merkitys.

Vaasan kisa on iso tavoite tälle kaudelle.

Toissa vuonna hän sijoittui naisten SM-lyöntipelissä Talissa jaetulle kolmannelle sijalle.

— Lauantaina keskityn omaan tekemiseen ja omaan vetoon. Vahvuuteni ovat pitkät lyönnit, kun kaikki par5-väylät pääsee kahdella griinille, Junkkari kertoo.

Junkkari teki torstaina päivän parhaan tuloksen (66/–6) ja nousi tuolloin lyönnin päähän kärjestä.

Kierrokseen sisältyi seitsemän birdietä ja yksi bogi.

Aiemmin tänä kesänä Junkkari on ottanut hopeaa niin SM-reikäpelissä naisten sarjassa Lahdessa kuin SM-lyöntipelissä 21-vuotiaiden sarjassa Nurmijärvellä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut