Suomen toiseksi vanhin lentopalloilun erikoisseura jatkaa Kouvolassa pelaajien oman kovan halun ansiosta naisten kakkossarjassa iloisella ilmeellä – KoLen 13 pelaajan ringistä kaikki ovat vakiintuneet asumaan Kouvolassa

Kimmo Kalenius palasi välivuoden jälkeen KoLen valmennukseen, jossa hän toimi aiemmin Tomi Immosen apuna.

Jussi Lopperi

Salla Ruokola (3), Jaana Kekki (1) ja Noora Lintu tuulettivat isänpäivänä kotivoittoa Kuntotalossa.
Salla Ruokola (3), Jaana Kekki (1) ja Noora Lintu tuulettivat isänpäivänä kotivoittoa Kuntotalossa.

Kouvolan Lentopalloilijat pelaa naisten 1-sarjasta putoamisensa jälkeen toista kauttaan 2A-sarjassa, eli suomeksi sanottuna ylemmässä kakkossarjassa.

KoLen pallo on hyvin hallussa seitsemän joukkueen lohkossa, josta neljä parasta etenee ylempään jatkosarjaan.

Jatkosarjapaikan kannalta KoLe otti isänpäivänä arvokkaan kotivoiton Korson Vedosta.

Kuntotalon taululle lyötiin lukemat 3–1 (25–27, 25–21, 25–14, 25–22).

KoLe hävisi kotisalissaan kaksi ottelua ja neljä erää peräkkäin, mutta KoVen kukistaminen jo toisen kerran tänä syksynä teki eetvarttia.

– Olemme teemoittaneet otteluiden vahvoja alkuja, mutta ihan ei ole sellaisia saatu. Jatkopalloilla hävityn avauserän jälkeen olin kuitenkin luottavainen. Joukkueella oli hyvä, positiivinen peli-ilme, ja hyökkäyspeli oli virheetöntä ja varmaa, KoLen vastuuvalmentaja Kimmo Kalenius kommentoi.

Kalenius palasi välivuoden jälkeen KoLen valmennukseen, jossa hän toimi aiemmin Tomi Immosen apuna.

Kouvolan seudun lentopalloilun jokseenkin läpikotaisin tunteva Kalenius on valmentanut niin Elimäen NMKY:ssä, Korian Ponnessa kuin Valkealan Kajossa.

– Kesällä minua kyseltiin mukaan ja kyseltiin muuallekin kuin KoLeen. Tähän hommaan oli helppoa lähteä, koska joukkueessa on paljon tuttuja pelaajia, jotka muodostavat hyvän porukan.

Jussi Lopperi

Meri Kuusela on tehnyt seitsemässä ottelussa 102 pistettä. Hän loistaa koko sarjan kaikkien lohkojen yhteisessä pistetilastossa sijalla kolme.
Meri Kuusela on tehnyt seitsemässä ottelussa 102 pistettä. Hän loistaa koko sarjan kaikkien lohkojen yhteisessä pistetilastossa sijalla kolme.

Seitsemästä ottelustaan viisi voittaneella KoLella on koossa 13 pelaajan rinki.

Kaikki pelaajat asuvat Kouvolassa.

Riina Katainen on joutunut polvivammansa takia siirtymään kentältä joukkueenjohtajaksi.

KoLen konkariosaston muodostavat Jaana Kekki, Sanna Lautamatti ja Satu Kuusikunnas.

Runkopelaajiin lukeutuvat myös Salla Ruokola, Janita Sihvonen, Noora Lintu, Meri Kuusela ja Jessica Heikuksela.

Kuusikunnas ja Kuusela ovat latoneet koko sarjan kaikkien lohkojen yhteisessä pistetilastossa sijoille kaksi ja kolme.

Lintukin mahtuu 50 parhaan listalle.

Kaleniuksen valmennusta rajoittaa vuorotyö.

Tällöin Ruokola ottaa vetovastuuta harjoituksissa.

Valmennusapua tulee myös pitkän linjan kolelaisilta Mikael Lehtiseltä ja Miamari Korpelaiselta.

Jussi Lopperi

Jaana Kekki on yksi KoLen joukkueen tärkeistä konkareista.
Jaana Kekki on yksi KoLen joukkueen tärkeistä konkareista.

Jatkuvuus on huomattu viime vuosina vaikeaksi asiaksi toteuttaa kouvolalaisessa edustustason lentopalloilussa.

KoLen taloudelliset rajoitteet ja lupaavimpien nuorten pelaajien muutto Kouvolasta liigaseuroihin asettavat toiminnan väkisinkin siihen pisteeseen, jossa on vaikeaa tehdä pitkän ajan suunnitelmia.

Tulevaisuuden rakentamisessa KoLe on saanut jonkin verran levennettyä pohjaansa sen jälkeen, kun Suomen toiseksi vanhinta lentopalloilun erikoisseuraa uhkasi koko toiminnan alasajo joulukuussa 2016.

Jussi Lopperi

Lentopallo on iloinen asia, näyttävät Meri Kuusela (13), Jaana Kekki (1) ja Noora Lintu ilmeillään sanovan.
Lentopallo on iloinen asia, näyttävät Meri Kuusela (13), Jaana Kekki (1) ja Noora Lintu ilmeillään sanovan.

Ykkössarjakaudella 2018–19 KoLe oli yleisömäärällä ja budjetilla mitattuna sarjan kärkipäätä, mutta pelillisesti se oli heikoin.

Kouvolan alueen vahvat lentisperinteet ovat näkyneet yleisömäärissä.

KoLe pelasi naisten 1-sarjaa edellisen kerran kaudella 2004–05.

– Tämäkin joukkue harjoittelee uutterasti. Meillä ei ole tällä kaudella yhtään junioria joukkueessa, ja kyllähän seuran ja koko seudun juniorituotanto on vähäistä. Pelaajilla oli jälleen oma kova halu kasata joukkue, valmentaja Kimmo Kalenius sanoo.

Kalenius näkee nykypelaajien juurtumisessa Kouvolaan sen hyvän puolen, että ensi kauden joukkueen kokoaminen voi olla taas astetta helpompaa.

Jussi Lopperi

KoLe hävisi kaksi peräkkäistä kotiottelua, mutta palasi voittolinjalle sunnuntaina Korson Vetoa vastaan. Verkolla torjunnassa Jaana Kekki (1) ja Noora Lintu.
KoLe hävisi kaksi peräkkäistä kotiottelua, mutta palasi voittolinjalle sunnuntaina Korson Vetoa vastaan. Verkolla torjunnassa Jaana Kekki (1) ja Noora Lintu.

KoLe pelaa 2A-sarjan viitoslohkossa, jossa on viisi vastustajaa Helsingistä ja yksi Lahdesta: PuMa-Volley, Korson Veto, Töölön Vesa, Tapanilan Erä, Naarasleijonien kakkosjoukkue ja lohkokärki Salpis.

Salpiksen kanssa KoLe saa aikaan Salpausselän ja valtatie 12:n paikallisottelut.

Vajaa kuukausi sitten Salpis väänsi Kuntotalossa viisieräisestä maratonista voiton 2–3 (23–25, 25–15, 25–20, 13–25, 12–15).

Paikallismatsin tuntua lisää se, että Veera Salomäki on palannut KoLesta Salpikseen.

Lisäksi monta vuotta KoLessa pelannut konkari Elina Heikari on siirtynyt paikallisvastustajan leiriin.

Salpista valmentaa toista kauttaan Sanna Tasanko, joka taas on entinen Valkealan Kajon liigapelaaja.

Luetuimmat