Lapuan Virkiän Mikko Peltokangas selätti flunssan Kouvolan Herman Kare -turnauksessa — ”Kyllä kannatti tulla”

Yksipäiväinen turnaus järjestettiin jo 40. kertaa. Osallistujia oli kahdeksasta eri maasta.

Kari Huusari

Lapuan Virkiän Mikko Peltokangas (punaisissa trikoissa) selätti talviflunssan ja nappasi kultamitalin sekä turnauksen kunniapalkinnon Herman Kare -turnauksessa lauantaina. Finaalivastuksena 72-kiloisissa oli maajoukkuemies Akseli Yli-Hannuksela.

Mikko Peltokangas oli vielä torstaina kahden vaiheilla, osallistuako Kouvolan Herman Kare -turnaukseen vai ei. Äkäinen flunssa piti miehen poissa treenimatolta ja edellisestä kilpailustakin oli vierähtänyt melkein kaksi kuukautta.

Perjantaiaamuna Peltokangas päätti pakata kamppeensa ja lähteä Kouvolaan.

— Kyllä kannatti tulla. Minulla oli päivän aikana neljä hyvää matsia ja neljä selkeää voittoa, Lapuan Virkiää edustava Peltokangas listasi.

72-kiloisten finaaliottelussa Peltokangas kukisti maajoukkueen Akseli Yli-Hannukselan.

Turnausvoitto ei varsinaisesti yllättänyt painijaa.

— Voittamaanhan sitä pitää aina lähteä. Se tosin vähän hämmästytti, että jaksoin vetää kaikki matsit läpi niin hyvällä teholla. En väsähtänyt kesken kaiken, niin kuin etukäteen pelkäsin.

Mikko Peltokankaalla on tilillään niin miesten Suomen mestaruus kuin nuorten MM-edustuskin. Varmaotteinen mies kiittelee menestyksestään vahvoja ominaisuuksiaan, kuten tilannetajua ja räjähtävyyttä.

— Harjoituksissa pyrin parantamaan mattotyöskentelyä ja -puolustusta. Pystypainissa olen aina ollut omalla alueellani.

Kare-turnauksesta Peltokankaalla oli hyvää sanottavaa.

— Tämä on aika kovatasoinen kisa, josta on mukava jatkaa eteenpäin. Seuraavaksi panostetaan SM-kisoihin ja sen jälkeen miesten EM-kisoihin.

Kahdeksan maata

40. kerran järjestetty turnaus toi Mansikka-ahon halliin painijoita kahdeksasta maasta. Osanottajia oli seitsemänkymmentä, jossa on mukavasti kasvua viimevuotiseen.

— Vuosi sitten vaa’alle tuli 52 painijaa, muistelee kuudetta kertaa kilpailunjohtajana toiminut Marko Sillanpää.

Sillanpään ja Kouvolan Painijoiden puheenjohtajan Timo Pahkalan välillä on meneillään kapulanvaihto turnauksen johdossa. Miehet toteavat tyytyväisinä, että nelikymppiseksi ehtinyt kisa elää hyvää vaihetta.

— Kare-turnaus tunnetaan laajalti. Ensi vuonna tapahtuma saattaa kasvaa entisestään, ja eiköhän olympiavuosi näy täälläkin.

Manskarin matolla nähtiin tälläkin kertaa kovatasoisia painijoita, kuten nuorten maailmanmestari Arvi Savolainen.

Yksipäiväinen kisa

Kisa vedettiin jo totuttuun tapaan läpi yksipäiväisenä. Ottelut käytiin kahdella matolla.

— Näin isolla osallistujajoukolla homma saadaan nippa nappa vietyä päivässä purkkiin. Jos porukka kasvaa merkittävästi, voisimme harkita paluuta koko viikonlopun kestävään kisaan, jollainen järjestettiin viimeksi kymmenkunta vuotta sitten. Mutta se edellyttäisi merkittävää kasvua, Pahkala ja Sillanpää miettivät.

Juhlan kunniaksi turnaukseen tuotiin uutta sykettä yleisön ja kilpailijoidenkin iloksi. Painijat saapuivat finaaliotteluihin valo- ja savuefektien saattelemina, ja musiikillisesta puolesta huolehti DJ Junskin joukkue.