MyPa tuli Jussi-Pekka Rämän osumilla kahden maalin takaa tasoihin Turussa — Päävalmentaja Jukka Karjalainen: ”Äärimmäisen tärkeä piste”

Jane Iltanen

MyPan Maksim Gussev (19) säntää pallon perään. TPS:n Rasmus Holma jää telineisiin.
MyPan Maksim Gussev (19) säntää pallon perään. TPS:n Rasmus Holma jää telineisiin.

MyPa taisteli itselleen arvokkaan jalkapallon Ykkösen tasapelipisteen TPS:n vieraana maalein 2—2 (1—0) Jussi-Pekka Rämän kahdella maalilla. Voittokaan ei ollut kaukana, vaikka TPS kauttaaltaan hallitsikin pelitapahtumia.

Alku ei paljoa MyPalle lupaillut, sillä niin yksipuoliselta pelitapahtumat näyttivät. Neljännellä minuutilla pallo kävi jo myllykoskelaisten tolpassa, mutta toisaalta myös kouvolalaisten Maksim Gussev täräytti pystytolppaan seitsemännellä minuutilla.

Ottelun avausmaali syntyi aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Alim Moundin osumalla ja toinen takaisku MyPan verkkoon helähti toisen puoliskon alussa Eliecer Espinosan kauden 13:nnella osumalla.

MyPa nousi kuitenkin lopulta tasoihin, kun ensin tunnin kohdalla Rämä nosti pelivälineen yli turkulaisten maalivahti Miikka Mujusen ja 89. minuutilla Rämä puski Tomi Saarelman kulmapotkun oikeaan alakulmaan.

Hyvä pinna

Vaikka TPS:llä oli määrällisesti ja laadullisesti enemmän maalipaikkoja, oli MyPalla loppuhetkillä parikin tilaisuutta voittomaalin tekemiseen. Rämän laukaus kuitenkin karkasi ohi maalin ja Rony Huhtalan veto jäi vaisuksi ja helposti torjuttavaksi.

— Olisihan siinä voinut hattutempunkin tehdä, mutta keskittyminen herpaantui. Hieman harmittaa, mutta toisaalta 0—2-tappioasemasta tasoihin nousemiseen ei voi olla tyytymätön, Rämä sanoi.

MyPan päävalmentaja Jukka Karjalainen osasi arvostaa sarjakakkoselta saalistettua pistettä. Kuuden ottelun mittainen tappioputki katkesi ja taistelu sarjapaikan puolesta sai jälleen uutta pontta.

— Äärimmäisen tärkeä piste. Kokonaisuudessaankin meillä on hyvä saldo TPS:aa vastaan tällä kaudella, kun voitimme kerran, minkä lisäksi tuli yksi tasapeli ja vain yksi tappio. Kamppailemme kuitenkin aivan eri resursseilla, Karjalainen iloitsi.

Finnäs kehissä

TPS:aa kismitti ottelun jälkeen 63. minuutilla tuomittu paitsio. Jälkikäteen katsottuna tilanne ei missään nimessä ollut paitsio islantilaistuomarin liputuksesta huolimatta.

— Näytin tilanteen videolta tuomarille ja hän pyysi anteeksi. Se oli kuitenkin karmaiseva virhe, TPS-luotsi Tommi Pikkarainen puhisi.

MyPassa pelasi ensimmäisen ottelunsa Rico Finnäs, joka urakoi vasempana laitapuolustajana täydet minuutit. Kyseessä oli nuorukaisen ensimmäinen miesten ottelu.

— Kivahan se oli päästä pelaamaan ja auttamaan joukkuetta taistelemaan sarjapaikasta. Tämä oli hieno piste ja antaa meille taatusti lisää itseluottamusta seuraaviin otteluihin, Finnäs sanoi.

— Olen tosi tyytyväinen hänen esitykseensä. Tykkään hänen kaltaisestaan nousevasta laitapuolustajasta ja vasemman jalan pelaajana hän tuo uusia vaihtoehtoja laitapelaamiseemme, Karjalainen kertoi.

MyPa matkustaa lauantaiksi sarjakolmosen FF Jaron vieraaksi.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset