Tuomas Oja jatkaa Kouvojen edustusjoukkueen päävalmentajana myös ensi kaudella — Puheenjohtaja Sami Laaksonen sanoo seuran taloudellisen tilanteen olevan haastava: ”Jostain muualta ne säästöt pitää löytyä kuin pelaajabudjetista”

Toiminnanjohtaja Jari Hautala ei enää jatka Kouvojen palveluksessa.

Jussi Lopperi

Tuomas Oja jatkaa Kouvojen päävalmentajana tulevallakin kaudella.
Tuomas Oja jatkaa Kouvojen päävalmentajana tulevallakin kaudella.

Tuomas Oja jatkaa Kouvojen korisliigajoukkueen päävalmentajana myös ensi kaudella. Oja allekirjoitti seuran kanssa 1+1 -mallia olevan sopimuksen tiistaina.

— Neuvottelut sujuivat aika nopealla aikataululla. Molemmat osapuolet olivat valmiina jatkamaan, joten ei siinä kovin kauaa tarvinnut pyöritellä. Henkilökohtaisesti olen ollut erittäin tyytyväinen seuran toimintaan, Oja kommentoi.

— Työni teen aina niin hyvin kuin mahdollista. Ettei jää mietityttämään, mitä olisi voinut tehdä paremmin. Sitten voi mennä nukkumaan ihan hyvillä mielin.

Myös Ojan aisapari Antti Hurri jatkaa uraansa Kouvojen valmennustiimissä.

— Antti Hurrin jatkaminen oli tärkeä osa tätä jatkosopimusta. Ajattelemme hyvin samalla tavalla siitä, miten ja milloin teemme töitä. Erittäin osaavan ihmisen kanssa on mielenkiintoista jatkaa yhteistyötä, Oja sanoo.

Kouvojen puheenjohtajan Sami Laaksosen mukaan seuran edustusjoukkueen taustaryhmä on ollut tyytyväinen Tuomas Ojan tekemiseen kouvolalaisseurassa.

— Tärkeintä on kuitenkin se, että pelaajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Sieltä on tullut selkeää viestiä, kun olemme pelaajien kanssa asioista puhuneet. Valmennuskaksikkoon ollaan tyytyväisiä, Laaksonen toteaa.

Kohti pudotuspelejä

Kouvot on sarjassa 23 pelatun ottelun jälkeen kahdeksantena eli juuri pudotuspeliviivan yläpuolella. Takana huohottaa niskaan nousijajoukkue Lahti Basketball, joka on kaksi ottelua enemmän pelanneena kahden pisteen päässä.

— Syyskauteen mahtui hienoja hetkiä, mutta ehkä sitä leimasi sellainen epätasaisuus. Jos olisimme pystyneet tasaisempaan suorittamiseen, meillä olisi ollut varmasti muutama voitto enemmän.

— Ehkä tämänhetkinen voittomäärä ja sarjasijoitus kuvastaa sitä, missä olemme tällä hetkellä. Ei sitä sillä tavalla karkuun pääse.

Ojan mukaan Kouvoilla riittää haasteita kevätpuoliskolle.

— Kyllä tässä parantaa pitää. Ensimmäiseksi pitää hoitaa pleijaripaikka ja toiseksi siellä pitää pärjätä. Kaikki riippuu siitä, miten saamme joukkuepelaamisen toimimaan molemmissa päissä kenttää.

Kouvot irtisanoi juuri ennen vuodenvaihdetta amerikkalaispelaaja Duke Sheltonin sopimuksen. Ison pelaajan tontilla on pelannut viime viikot Korikouvojen James Suber. Ojan mukaan Kouvot etsii pelaajamarkkinoilta koko ajan korinaluspelaajaa.

— Suber on paikannut hyvin. Tällä hetkellä ei ole kovin hyvät markkinat ja Suber on pelannut kuitenkin sen verran hyvin, ettei viitsisi häntä huonompaa pelaajaa tuohon ottaa. Miehellä pitäisi olla cv:tä ja mieluummin sellainen, joka istuisi tuohon kokoonpanoon.

— Mieluummin odotan tässä hetken kuin otan pelaajan, joka todetaan kuukauden päästä sopimattomaksi. Nyt markkinoilla on aika heikkoja pelaajia kalliilla hintalapulla. Se on aika huono yhtälö.

Oja ja Kouvot neuvotteli sopimuksesta Thomas Gipson III:n kanssa, mutta tämä ei kouvolalaisseuran houkutuksiin tällä kertaa tarttunut.

— Gipson olisi sopinut, mutta puhuimme vähän erilaisista summista. Hän meni käsittääkseni Turkin kakkosliigaan, jossa tienaa varmasti loppukauden aikana saman minkä meillä koko kauden aikana.

Jussi Lopperi

Kouvojen puheenjohtaja Sami Laaksonen hoitaa kevään ajan myös toiminnanjohtajan tehtäviä.
Kouvojen puheenjohtaja Sami Laaksonen hoitaa kevään ajan myös toiminnanjohtajan tehtäviä.

Haastava talous

Kouvojen puheenjohtaja Sami Laaksonen hoitaa kevätpuoliskon ajan myös seuran toiminnanjohtajan tehtäviä. Jari Hautala ei jatka enää seuran palveluksessa.

— Tämä oli tietynlainen varotoimenpide. Jostain pitää löytää vähän säästöjä ja toisekseen etsiä keinoja organisoida taustatoiminta ihan eri tavalla. Olemme olleet vähän sellainen sekatavarakauppa, jossa ollaan tehty sitä, tätä ja tota.

— Ei ole mikään ihanteellinen tilanne olla puheenjohtaja ja hoitaa myös toiminnanjohtajan tehtäviä. Mutta toisaalta puheenjohtajan on hyvä nähdä, mitä työ käytännössä on.

Laaksosen mukaan Tuomas Ojan ja edustusjoukkueen pelimerkkeihin ei ensi kautta ajatellen kajota.

— Pelaajabudjetti ei tule pienenemään ensi kaudeksi. Se on vedetty jo nyt minimiin. Jostain muualta ne säästöt pitää löytyä kuin pelaajabudjetista. Menemme sekä miehissä että naisissa ihan minimillä.

Laaksosen mukaan seuran taloudellinen tilanne on haastava ja sitä samaa on tarjolla myös tulevaisuudessa.

— Annamme tasoitusta esimerkiksi KPL:lle ja KooKoolle, koska emme pysty myymään yrityspaketteja ja viemään niitä asioita eteenpäin. Mansikka-ahon tilat kun ovat mitä ovat, Laaksonen painottaa.