"Meistä on kasvanut mahtava Helmi-perhe" – Tykkälän ja Tyllin sisaruksilla on takanaan jo monta vuotta muodostelmaluistelun parissa

KooKoo Jäätaiturien työ on huomattu suomalaisissa muodostelmaluistelupiireissä.

Kari Huusari

Netta Tykkälä (oikealla), Nelli Tykkälä, Siiri Tylli ja Liina Tylli ovat jo ikäisekseen kokeneita tekijöitä muodostelmaluistelussa.
Netta Tykkälä (oikealla), Nelli Tykkälä, Siiri Tylli ja Liina Tylli ovat jo ikäisekseen kokeneita tekijöitä muodostelmaluistelussa.

KooKoo Jäätaiturien Helmipäivä huipentuu Kouvolan jäähallissa muodostelmaluistelijoiden yhteiskuvaan. Kaikki on melkein kuin ennenkin, mutta ei aivan. Potrettiin kokoontuneilla luistelijoilla on kasvomaskit, ja jäähallin katsomo kaikuu tyhjänä.

KKJT:n muodostelmaluistelujaoston puheenjohtaja Petra Vainio-Tykkälä ja rahastonhoitaja Kirsi Aalto muistuttavat, että turvallisuudesta pidetään huolta. Poikkeukselliset ajat koettelevat luistelijoitakin, mutta toimintaa on pystytty jatkamaan.

– Onhan tämä kuluttavaa. Silti uskallan sanoa, että voimme olla ylpeitä siitä, ettemme ole luovuttaneet. Se kertoo seuraväen sitkeydestä ja sitoutumisesta. Meistä on kasvanut mahtava Helmi-perhe, Vainio-Tykkälä sanoo.

Sisarukset Netta, 17, ja Nelli, 13, Tykkälä sekä Siiri, 13, ja Liina, 10, Tylli hengähtävät vaativien ohjelmien jälkeen. Netta ja Nelli luistelevat juniorien Team Pink Pearlissa, kun taas Siirin joukkue on noviisien White Pearl ja Liina luistelee tulokkaiden Silver Pearlissa.

Jokaisella on takanaan jo vuosia muodostelmaluistelun parissa. Joukon nuorimmainen, Liina, on ollut mukana viisi vuotta ja muut seitsemän–kahdeksan vuotta.

– Minulla ei ole aikaisempaa taitoluistelutaustaa. Olen aina pitänyt joukkuelajeista, joten muodostelmaluistelu tuntuu omalta lajilta. Yhdessä tekeminen ja onnistuminen ovat hienoja asioita, ja kehityksen huomaa tosi hyvin, Netta Tykkälä kuvailee.

Nelli on samoilla linjoilla, kuten muutkin.

– Tässä lajissa ollaan joukkueen kanssa, eikä tarvitse olla yksin. Täällä saa hyviä kavereita.

Jäätaitureissa tehty työ on huomattu paitsi suomalaisissa muodostelmaluistelupiireissä, myös Kouvolan naapurikaupungeissa. Seuran joukkueisiin tullaan kauempaakin, esimerkiksi Kotkasta ja Lappeenrannasta.

Yhteistyö yksinluistelupuolen kanssa on joustavaa. — Petra Vainio-Tykkälä

Petra Vainio-Tykkälä iloitsee seuraorganisaation sujuvasta työskentelystä.

– Yhteistyö yksinluistelupuolen kanssa on joustavaa, ja meillä on mahtava ja todella ammattitaitoinen valmennustiimi.

Vainio-Tykkälä on toiminut KKJT:ssä kahdeksan vuotta, ensin huoltajana, sen jälkeen joukkueenjohtajana ja viimeiset pari vuotta muodostelmapuolen puheenjohtajana. Tyttärien Netan ja Nellan kanssa keskustellaan lajiin liittyvistä kysymyksistä kotonakin.

Kirsi Aalto uurastaa seuran rahastonhoitajana ja istuu myös PoKLin hallituksessa. Jääkokemusta Aalto saa aikuisten joukkueen Team Black Pearlin riveissä.

– Tyttäreni Anni luistelee Pink Pearlissa, joten meilläkin riittää aiheesta kovasti puhuttavaa, Aalto hymyilee.

Luistelijoilla on edessään haastavia kilpailuja. Kirsikkana kakun päällä odottavat muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen loppukilpailut, jotka KooKoo Jäätaiturit järjestää Kouvolassa 13.–14. maaliskuuta 2021.

Vaikka kausi on päässyt jo vauhtiin, muodostelmaluistelusta kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua lajiin vaikkapa Pikkuhelmien kehitysryhmässä tai aikuisten tekniikkaryhmässä.

Mutta vetääkö laji poikia riveihinsä?

– Joissakin joukkueissa Suomessa on poikia ja miehiä. Pojat jäällä -kiertue piipahtaa Kouvolassa 24. tammikuuta, jolloin paikalla on yksi Suomen huipuista, Bela Papp kertomassa nimenomaan poikien taitoluistelusta, Vainio-Tykkälä ja Aalto kertovat.