KooKoon Juha-Pekka Haataja anasti kultakypärän ketjukaveriltaan Kim Strömbergiltä Jyväskylässä — ”Nyt meillä on kolme tehokenttää, ja nelosketjukin on varmaankin sarjan paras nelosketju”

Sami Saarenpää

KooKoo juhlii Juha-Pekka Haatajan lataamaa 0—3-osumaa. JYP-leirissä päät ovat painuksissa.
KooKoo juhlii Juha-Pekka Haatajan lataamaa 0—3-osumaa. JYP-leirissä päät ovat painuksissa.

Joku voisi pitää tätä marraskuisen Sumulaakson illan kostona. KooKoon murskatahti jääkiekkoliigassa lopetti sarjan viimeisenkin nollapelit väistäneen joukkueen taipaleen, kun JYP hävisi Hippoksen keskiviikossa kouvolalaisille maalein 0—4. Kaksi ja puoli kuukautta sitten lukemat Kouvolassa olivat samat jyväskyläläisten hyväksi.

KooKoolle voitto oli kymmenes viimeisimpien 11 ottelun aikana. Mutta ennen kaikkea voitto, selkeä sellainen ja nollapelikin olivat täysin ansaittuja.

KooKoon ykköstorjuja Henrik Haukeland torjui neljännen nollapelinsä viiden viikon aikana. Mitä joukkueesi puolustamiselle on tapahtunut?

– Eihän meillä ollut vaikeuksia kauden alussa kuin muutamassa ottelussa, joissa en itsekään ollut parhaassa vireessäni. Syyskuussa alkoi yhdeksän pelin putki, jonka aikana päästimme joka pelissä vain yhden maalin, Haukeland muistutti.

— Mutta on totta, että viimeisin kuukausi on ollut todella hyvää peliä. On melkoisen mukava olla maalilla, kun joukkue puolustaa näin hyvin. Onnella niitä nollapelejä olisi ollut syksyltä enemmänkin.

Jokinen avasi

Sarjataulukkokin toki kertoo, että Hippoksen taisto oli todella tärkeä pelattaessa puolivälierien kotiedusta. JYP lepuutti kolme viikkoa varotoimenpiteenä ykköstorjujaansa Eetu Laurikaista, joka palasi rivistöön KooKoota vastaan.

Voittomaalin laukoi avauserässä nelosketjun laitahyökkääjä Markus Jokinen, jolle osuma oli kauden kolmas. Vilmos Galló tuplasi johtolukemat toisen erän alussa.

JYP pysyi KooKoon puristuksessa huolettoman helpon näköisesti muutenkin, mutta ratkaisun makua oli toisen erän lopulla.

KooKoo-sentteri Erik Karlsson haki puolustuspäädystä kiekkoa ja tuli isäntien Samuli Ratisen selkään taklaamaksi. Karlsson selvisi ilkeän näköisestä tällistä jaloilleen, Ratinen ohjattiin viisiminuuttisella suihkuun.

KooKoon Martin Bergerin kostokeikan jäljiltä ylivoimaa jäi kolme minuuttia, joka riitti ykkösylivoimalle. Juha-Pekka Haataja vaihdatti ylivoimaosumallaan kultakypärän sentteriltään Kim Strömbergiltä itselleen. Haatajan kauden pörssilukemat ovat 11+23.

— Eihän meillä hätää ollut missään vaiheessa. Peli oli näpeissämme koko ajan. Olemme olleet ehkä aikaisemmilla kausilla puolentoista kentällisen joukkue. Nyt meillä on kolme tehokenttää, ja nelosketjukin on varmaankin sarjan paras nelosketju, Haataja paalutti.

Sulak +3

Vain seitsemästä ottelusta sivussa ollut Haukeland, 25, on noussut Liigan maalivahtitilastoissa viime kuukauden ryminällä. Torjuntaprosentti 91,21 tarkoittaa, että hänen edellään on enää kolme yli puolet seuransa otteluista pelannutta maalivahtia.

Haukeland pelasi juniorina kaksi kautta Ruotsissa ja saapui viime kaudeksi Turun Palloseuraan kolmen Ruotsissa miesten sarjoissa pelatun kauden jälkeen.

Oletko vielä löytänyt Kouvolasta muuta kuin kodin, jäähallin ja ruokaravintolan?

— Amarillon burgerit ja Tykkimäen sauna ovat kieltämättä liki ainoita toistaiseksi testaamiani juttuja hallin ulkopuolella. Tennistä taidan päästä pelaamaan seuraavan kerran vasta kesällä.

KooKoon puolustaja Libor Sulak paineli usein hyökkäyksen kärkimiehenä ja voitti osuutensa pelistä 3—0 eli oli jäällä kaikkien tasakentällismaalien aikana. Isännistä ykkösketjun hyökkääjät Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen ottivat takkiinsa 0—2.