Kouvolan Tennisseuran vastavalittu puheenjohtaja lopetti tupakoinnin ja kävi sinnikkäästi yksityistunneilla polvi-, käsi- ja sormivammoista huolimatta — Meribiologi Mari Lajunen haluaa pitää KoTSin seurana, joka huomioi myös harrastepelaajat eikä keskity vain kilpapelaajiin

Joroisten kasvatti Mari Lajunen, 51, puhuu mielellään tenniksen terveysvaikutuksista. Oman äidin epävirallisena omaishoitajana toimiminen ja tennisharrastus ovat toisilleen täydelliset vastapainot. KoTS isännöi taas ensi vuonna seitsemät kansalliset kilpailut helmi—elokuussa.

Tapio Ahlroth

Kun Kouvolan Tennisseuran muut jäsenet huomasivat Mari Lajusen innokkuuden, alkoi tulla kyselyjä kiinnostuksesta puheenjohtajan pestiin.
Kun Kouvolan Tennisseuran muut jäsenet huomasivat Mari Lajusen innokkuuden, alkoi tulla kyselyjä kiinnostuksesta puheenjohtajan pestiin.

Kouvolan Tennisseuran uusi puheenjohtaja Mari Lajunen on kotoisin sieltä, mihin yhdistetään jääkiekkoilija Jukka Hentunen ja triathlon-kilpailut.

Joroisten kasvatti Lajunen, 51, asui Kouvolassa ensimmäisen kerran käydessään Lyseon lukiota.

Sen jälkeen elämä on kuljettanut Espooseen ja Ouluun, josta hän on valmistunut meribiologiksi.

Kymijoen kaupungissa Kouvolassa ei ole meribiologille töitä.

Täällä Lajusen pitää kuitenkin tiiviisti kaksi asiaa.

Oman äidin epävirallisena omaishoitajana toimiminen ja tennisharrastus ovat toisilleen täydelliset vastapainot.

Kesällä 2016 Kouvolaan saapunut Lajunen on KoTSin vastavalittu puheenjohtaja.

Hän seuraa tehtävässä Tommi Heinosta, joka toimi puheenjohtajana neljä vuotta.

”Siitä on varmasti etua, että olen tällaisena mustana hevosena tullut taustalta”

Lajunen kävi aikoinaan tenniskursseilla Joroisissa, Otaniemessä ja Oulussa.

Pelaaminen lopahti kuitenkin aina pelikaverien puutteen takia.

Kouvolassa hän ei ole enää kohdannut samaa ongelmaa.

— Olin lajista aluksi ihan pihalla. Kun käy kursseilla, pelaaminen muuttuu toisenlaiseksi. Oikea tekniikka ja perusteiden oppiminen antavat peliin heti sisältöä. Loppujen lopuksi tennis ei kuitenkaan vaadi paljon, että siihen pääsee kiinni.

Loppujen lopuksi tennis ei kuitenkaan vaadi paljon, että siihen pääsee kiinni. — Mari Lajunen

Juha Vesala

Kouvolan tennishalli Sarkolassa vihittiin viralliseen käyttöön 27.11.1986.
Kouvolan tennishalli Sarkolassa vihittiin viralliseen käyttöön 27.11.1986.

Kouvolassa Lajusta on koukuttanut pitkän linjan kotsilainen Markku ”Killi” Heinonen, jonka yksityistunneilla oppilas kävi sinnikkäästi polvi-, käsi- ja sormivammoista huolimatta.

Kun seuran muut jäsenet huomasivat Lajusen innokkuuden, alkoi tulla kyselyjä kiinnostuksesta puheenjohtajan pestiin.

Lajunen kuvailee itseään organisoijaksi, ongelmanratkaisijaksi ja järjestelmälliseksi.

Mutta siinähän on täydellinen paketti urheiluseuran puheenjohtajalle?

— Siitä on varmasti etua, että olen tällaisena mustana hevosena tullut taustalta. Haluan, että seurassa kaikki ovat tasa-arvoisia kokemuksesta, iästä ja tasosta riippumatta. KoTS on seura, joka huomioi myös harrastepelaajat eikä keskity vain kilpapelaajiin, Lajunen linjaa.

Jussi Lopperi

Maisa Knuutila pelaa KoTSissa naisten ykkösdivisioonassa. Arkistokuva lokakuulta 2017.
Maisa Knuutila pelaa KoTSissa naisten ykkösdivisioonassa. Arkistokuva lokakuulta 2017.

Björn Borg ja Wimbledon

Tupakoinnin lopettanut Lajunen puhuu mielellään tenniksen terveysvaikutuksista.

Vuonna 2018 tutkijat selvittivät ensimmäistä kertaa, millä liikuntamuodoilla voi treenata elämäänsä eniten ekstravuosia.

Ykkössijalle nousi tennis.

Tanskalaistutkijoiden tulokset olivat jokseenkin yllättäviä, mutta myös harvinaisen selkeitä.

Tapio Ahlroth

Mari Lajunen ei ole jäänyt surkuttelemaan Ville-Heikki Talvenmaan lähtöä. Hän on käynyt liiton järjestämät kilpailunjohtajakoulutukset Talissa ja lupaa, että KoTS isännöi taas ensi vuonna seitsemät kansalliset kilpailut helmi—elokuussa.
Mari Lajunen ei ole jäänyt surkuttelemaan Ville-Heikki Talvenmaan lähtöä. Hän on käynyt liiton järjestämät kilpailunjohtajakoulutukset Talissa ja lupaa, että KoTS isännöi taas ensi vuonna seitsemät kansalliset kilpailut helmi—elokuussa.

Tenniksen pelaajat elävät lähes kymmenen vuotta pidempään kuin ne, jotka eivät harrasta mitään liikuntaa.

Samassa tutkimuksessa korostui, että terveyden kannalta sosiaalisuus, eli vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on erittäin tärkeä tekijä.

— Tenniksen pelaajat ovat aina tyytyväisiä, kun joku pyytää pelaamaan kanssaan. Tässä lajissa tutustuu uusiin ystäviin, Lajunen kuvailee.

Lajunen sai oman tenniskärpäsen pureman aikoinaan televisiosta Björn Borgia Wimbledonin turnauksessa katsellessaan.

KoTSin puheenjohtajana hän haluaa romuttaa lopullisesti mielikuvan elitistisestä ja kalliista lajista.

— Kun Sarkolan hallissa pelaa kaksi tuntia nelinpeliä, se maksaa kahdeksan euroa per nokka. Kesäaikaan Koskenrannan massakentillä Kuusankoskella saa pelata 70 euron kausimaksulla lähes rajattomasti. Tämä koskee myös niitä, jotka eivät ole seuran jäseniä. Raha käytetään massan ostamiseen ja kentänhoitoon, Lajunen kertoo.

Markku Lintula

Koskenrannan kenttien tennispaviljongin katto remontoidaan. Sisätiloihin asennetaan remontin yhteydessä uudet suihkut.
Koskenrannan kenttien tennispaviljongin katto remontoidaan. Sisätiloihin asennetaan remontin yhteydessä uudet suihkut.

Puheenjohtaja perii itse kilpailunjohtajan paikan

Vielä neljä vuotta sitten KoTS tunnettiin eniten kilpailuja järjestävänä seurana Suomessa.

Tästä oli paljolti kiittäminen valmennuspäällikkö Ville-Heikki Talvenmaata, joka jaksaa painaa hommia aktiivisella otteella.

Vuonna 2011 palkatusta Talvenmaasta tuli KoTSin ensimmäinen täysipäiväinen valmentaja.

Pidetty kilpailunjohtaja näkee kilpailujen arvon minikilpailuista arvokilpailuihin.

Kesäkuun alussa Talvenmaa siirtyi pois KoTSista ja alkoi työskennellä Hangon Tenniskerhossa.

Talvenmaa järjesti tänä vuonna lukuisia kansallisia kilpailuja Kouvolassa ja Hangossa, jossa pidettiin myös useita arvokilpailuja.

Suomen Tennisliitto palkitsi Talvenmaan marraskuun gaalassa parhaana kilpailunjohtajana.

Lajunen ei ole jäänyt surkuttelemaan Talvenmaan lähtöä.

Hän on käynyt liiton järjestämät kilpailunjohtajakoulutukset Talissa ja lupaa, että KoTS isännöi taas ensi vuonna seitsemät kansalliset kilpailut helmi—elokuussa.

Lumikki Haaja

Helmikuussa 2016 kouvolalaisille penkkiurheilijoille avautui uudenlainen mahdollisuus. Liigassa pelaava Smash-Kotka järjesti KoTSin kanssa Sarkolan tennishallissa tapahtumapäivän, jonka yhteydessä pelattiin miesten liigaottelu helsinkiläistä HVS:ää vastaan.
Helmikuussa 2016 kouvolalaisille penkkiurheilijoille avautui uudenlainen mahdollisuus. Liigassa pelaava Smash-Kotka järjesti KoTSin kanssa Sarkolan tennishallissa tapahtumapäivän, jonka yhteydessä pelattiin miesten liigaottelu helsinkiläistä HVS:ää vastaan.

Puheenjohtaja visioi myös juniorien harjoitusleiriä Koskenrantaan.

Vuonna 1954 perustetussa KoTSissa on noin 170 jäsentä.

Lajunen huomauttaa, että seurassa riittää junioreita ja senioreita, mutta 20—50-vuotiaiden kohdalla on iso monttu.

Talvenmaan paikan valmennuspäällikkönä on ottanut Pekka Salminen, joka nousi Myllykosken Verkkopalloseuran kilpapelaajana aikoinaan Suomen rankingissa parhaimmillaan 50 joukkoon.