Hyvännäköinen pohjusti totoyllätyksen – Kouvolan ja Kaustisen yhteisellä kierroksella ei löytynyt yhtään kuusi oikein -riviä

Satu Pitkänen

Jo ennen 65-kierroksen alkua nähtiin jymy-yllätys, kun Tomi Jääskeläisen Cazimier ylsi uransa ensimmäiseen voittoon kertoimella 106,70.
Jo ennen 65-kierroksen alkua nähtiin jymy-yllätys, kun Tomi Jääskeläisen Cazimier ylsi uransa ensimmäiseen voittoon kertoimella 106,70.

Syyskauden toisissa Magic Monday -raveissa oli jaossa täysosumille 50 000 euroa ylimääräistä rahaa. Potti jäi kuitenkin vielä odottamaan, kun kuuden voittajan tietäminen osoittautui liian vaikeaksi.

Rivi alkoi suosikkivoitolla Ville Pohjolan ohjastaessa Special Presentin ykköseksi Kaustisella.

Kouvolan ensimmäinen kohde näytti niin ikään pitkään saavan suosikkivoittajan. Paljon pelattu uransa Suomessa aloittanut Verozzo otti johtopaikan auton takaa.

Suosikki Flexible Journey laukkasi pahasti ensimmäisen takasuoran alussa. Ulkopareissa matkannut pieneltä tauolta palannut Zoom Zoom eteni Verozzon rinnalle puoli kierrosta ennen maalia.

Loppusuoralla Jukka Torvisen luotsaama Zoom Zoom puristi ohi Verozzon varmaan voittoon. Isto Kuisma Pilkanmaasta omistaa ja valmentaa voittajaa.

Prosentin pelattu voittoon Kaustisella

Kaustisella jatkettiin melkoisella jytkyllä vain prosentin pelatun Helun Kuvan voittaessa suomenhevoslähdön.

Myös Kouvolassa viivalle asettuivat seuraavaksi suomenhevoset. Niistä pohjille pelattu Issakan Valo laukkasi heti auton takaa, ja kakkossuosikki Viliviima laukkasi hylkäykseen asti.

Laukan vältti Hyvännäköinen, joka päätyi ravaamaan kuolemanpaikalla. Vaikka johtohevonenkin laukkasi välillä, Hyvännäköinen jaksoi väkevästi loppuun ja voittoon asti.

Juha Utalan valmentaman ja ohjastaman Hyvännäköisen peliprosentti oli kolme, ja T65-arvo pompahti lähes 32 000 euroon.

Kaustisella taputeltiin sen jälkeen selväksi, että kuusi oikein -tuloksia ei kierroksella nähtäisi. Neljä prosenttia pelattu Armani Press voitti, ja jako siirtyi viisi oikein -riveille.

Kouvolan päätöslähdön korjasi nimiinsä suosikki Comway Cotter. Jarmo Saarelan ajokki otti johtopaikan kilpailun puolivälissä, ja piti sen helposti loppuun asti. Viisi oikein tuotti sekin petsareille 1 110 euroa.

Kouvolan alkupään lähdöissä nähtiin vahva tauolta paluu Timo Toiviaisen ohjastaessa Metsärinteen Rambon helppoon voittoon. Vajaan kolmen kuukauden tauolta palannut ruuna paransi ennätystään liki viisi sekuntia.

Vielä suurempi pommi oli Tomi Jääskeläisen ja Cazimierin ykkössija. Johtohevosen laukattua loppusuoralla valjakko sai sisäradalta tilaa kuin varkain. Voittajakerroin oli peräti 106,70.

Hevoselle voitto oli ensimmäinen 56 startista. Ohjastajalle tolppa oli viides viimeiseen kymmeneen vuoteen.