Kouvolan kasvatti Elmo Lakka aitoi EM-Berliinissä kotimaan kaikkien aikojen tilaston viidenneksi — ”Olisihan se hienoa päästä joskus näyttämään kunnolla kantapäitä muille”

EPA/SRDJAN SUKI

Elmo Lakka juoksi ennätyksensä EM-kisojen välierässä. Kuva torstain alkuerästä.
Elmo Lakka juoksi ennätyksensä EM-kisojen välierässä. Kuva torstain alkuerästä.

Pika-aituri Elmo Lakka juoksi välierässään viidenneksi perjantaina yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä.

Lakka kellotti 110 metrin aidoissa oman ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkituloksen 13,60.

— Se oli hiiden askel kohti unelmaa, mutta otetaan sekin ja toivotaan, ettei tule taka-askelia, Lakka sanoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Lakan, 25, mukaan välieräjuoksu ei ollut nappisuoritus. Lähtö oli parempi kuin alkuerissä, mutta matkalla tuli liikaa kolhuja.

Vuosi sitten Lakan kausi päättyi polven takaristisiteen repeytymiseen. Sen hän kuntoutti ilman leikkausta ja palasi kilparadoille.

— Onhan se, kun ajattelee missä oltiin vuosi sitten ja nyt juostaan ennätyksiä, Lakka sanoo.

Korian Napalta kotoisin oleva Jyväskylän Kenttäurheilijoiden edustaja nousi ennätyksellään kotimaan kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi.

Edellä on vielä muiden muassa Lakan valmentaja Antti Haapakoski, jonka ennätyksellä 13,42 olisi noustu Berliinin EM-kisoissa finaaliin. Sinne riitti aikavertailusta 13,45.

— Olisihan se hienoa päästä joskus näyttämään kunnolla kantapäitä noille muille. Se ei vaadi kuin terveyttä ja kovaa treeniä. Valmentajan kanssa on löydetty hyvä sapluuna harjoitteluun, Lakka sanoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet