Pumpulisormi narutteli mestarin elkein — Ari Moilanen ajoi neljä tolppaa Kouvolan illassa

Graceful Swampin lisäksi hän ohjasti kaksi muuta hevosta voittajina Kymenlaakso-ajon finaaliin.

Satu Pitkänen

Graceful Swamp näytti pitkään lähtönsä kakkoselta, mutta lopulta askel alkoi kantaa. Taustalla näkyvä Mainio oli tässä vaiheessa jo hylätty.
Graceful Swamp näytti pitkään lähtönsä kakkoselta, mutta lopulta askel alkoi kantaa. Taustalla näkyvä Mainio oli tässä vaiheessa jo hylätty.

Kouvolassa karsittiin torstaina osallistujia Kymenlaakso-ajon finaaliin tänä vuonna neljässä karsintalähdössä. Niistä jokaisesta kolme parasta lunasti paikan ensi viikon lauantaina ajettavaan loppukilpailuun. Illan nimi oli ohjastaja Ari Moilanen.

Ari Moilanen -show alkoi jo toisessa lähdössä, jossa pumpulisormi ohjasti voittoon viime aikoina vaisusti esiintyneen Nitro Diablon huippuajalla 13,8ake. Sen voittajakerroin oli illan korkein eli 7,2.

Kapasiteettia tältä hevoselta kyllä löytyy.

Ensimmäisen Toto5-kohteen voitti ykkössuosikki Mark More. Hannu Torvisen ajokki hallitsi lähtöä alusta loppuun. Loput T5-lähdöt olivatkin karsintalähtöjä, joista ensimmäisen voitti huippusukuinen Callela Louis, rattaillaan luonnollisesti Moilanen.

— Kapasiteettia tältä hevoselta kyllä löytyy. Eniten mietitytti, miten se selvittää Kouvolan kurvit, mutta se tuli ne oikein hyvin, Moilanen kertoi Markku Niemisen valmennettavasta.

Graceful Swamp ykkönen

Seuraavassa lähdössä Moilasen voittoajokki oli Timo Korvenheimon valmentama Jolly Roy. Se nakersi johtavan hevosen huumorin kuolemanpaikalta ja voitti helposti.

Finaaliin pääsi superyllättäjä Big Sexy Deli. Se saa edustaa finaalissa Kouvolaa, joka on miehikkäläläisen valmentaja-ohjastaja Roni Paldanin kotirata.

Sitten oli odotetun Graceful Swampin näytöksen vuoro. Kaikki ei kuitenkaan mennyt helpoimman kautta. Mika Forssin ohjastama Mainio näytti jo katoavan loppukaarteessa omille teilleen, mutta niin vain Graceful Swamp paransi rytmiään. Samalla Mainio sai tarpeekseen ja kampesi radan sisäpuolelle. Seurauksena Graceful Swamp pyyhälsi ohitse, ja Mainio hylättiin radalta poistumisesta.

Heikoksi Graceful Swampin suoritusta ei voi sanoa, sillä sen aika 14,1 on neljä kymmenystä parempi, kuin Quite An Avengerin Kymenlaakso-ajon kilpailuennätys.

Helppo Toto5-rivi

Viimeisessä lähdössä nähtiin niinikään dramatiikkaa, kun kolme hevosta tunkeutui rinta rinnan maaliviivalle. Kaiken lisäksi näistä Trouble Leader lankesi joukon keskimmäisenä laukalle, ja tuomaristo sai tutkia hyvän aikaa alkoiko laukka ennen vai jälkeen maaliviivan. Lopulta Trouble Leader julistettiin lähdön voittajaksi.

Valmentajista ensi viikon lauantain loppukilpailuun kaksi edustajaa saivat Timo Korvenheimo ja Markku Nieminen.

Vaikka Kymenlaakso-ajon finaaliin saatiin yllätysnimiä, voittajat olivat niinkin pelattuja, että oikean Toto5-rivin arvoksi tuli vain 11,10 euroa.

Illan ensimmäisen lähdön voitti kolmevuotias Five Finger Crawl, joka olisi voinut osallistua Kymenlaakso-ajoonkin. Sitä ei kuitenkaan oltu maksettu mukaan tähän ennakkomaksulliseen kilpailuun.

— Ehkä vähän harmittaakin. Toisaalta tämä tahtoo kuumentua volttilähdöissä. Ajetaan nyt toistaiseksi vain ryhmäajoja, ohjastaja-valmentaja Kari Savolainen tuumasi.

Juiseri kiri hienosti

Ravien ainoassa suomenhevoslähdössä oli ehdoton suosikki Juiseri. Ensimmäisellä takasuoralla Henri Bollström käänsi ruunan kolmannelle radalle, mutta se ei päässytkään takaisin toiselle radalle, ja laukkasi lyhyesti kaarteessa.

Se saattoi kuitenkin olla onnenpotku, sillä laukan jälkeen Juiseri löysi paikan kolmannesta ulkoa, mistä se kiri ilosesti voittoon ohi johtaneen Hexan Voksun.