MyPan putoaminen Ykkösestä varmistui – Gnistan latoi neljä loukkaantumisten runteleman kotijoukkueen verkkoon

MyPalla oli lauantain ottelussa kolme B-junioria paikkaamassa loukkaantumisia.

Kari Huusari

Reippaasti pelannut Anttoni Huttunen laukoi kakkosjaksolla MyPan toisen maalin. Aloitusjakson loppupuolella Huttunen murtautui hyvään tekopaikkaan, kun pallo lipsahti maalilta ulos tulleen Gnistanin veskarin Tomi Maanojan hyppysistä.
Reippaasti pelannut Anttoni Huttunen laukoi kakkosjaksolla MyPan toisen maalin. Aloitusjakson loppupuolella Huttunen murtautui hyvään tekopaikkaan, kun pallo lipsahti maalilta ulos tulleen Gnistanin veskarin Tomi Maanojan hyppysistä.

MyPan ja Gnistanin kohtaamiselle Saviniemen hämärtyvässä syysillassa ei voinut etukäteen laatia aivan varmaa käsikirjoitusta.

Se tiedettiin, että Helsingin Oulunkylästä ponnistava Gnistan on tiukempi vastus kuin pelkästään sarjataulukkoa vilkaisemalla voisi päätellä. Elokuussa helsinkiläiset voittivat kotonaan MyPan 3–2.

Lauantai-iltana Myllykoskella pelatussa ottelussa oli loppujen lopuksi aika yksinkertainen draaman kaari. Kentän tapahtumat vierittivät katsojien eteen kolme näytöstä. Ensin kotijoukkue vajosi kolmen maalin tappioasemaan, sen jälkeen saatiin toivonkipinä syttymään kahdella kavennusmaalilla, ja viimeisessä näytöksessä vastustaja nitisti tuon syttyneen kipinän.

Ykkösen pisteet jäivät MyPalta haaveeksi tuloksella 2–4 (1–3). Tappio tarkoitti myös sitä, että MyPan putoaminen sarjaporrasta alemmas varmistui, vaikka joukkueella on Ykköstä jäljellä neljä ottelua.

Avausjakso ei jättänyt kotijoukkueelle juuri mitään mahdollisuuksia. Lucas Morais avasi Gnistanin maalihanat joukkueen ensimmäisen kulmapotkun jälkitilanteesta, kun peliä oli takana 23 minuuttia. Kulman antoi Ilmari Hieta.

Kuusi minuuttia myöhemmin Hidetoshi Wakui vei vieraat kahden maalin johtoon, ja 44. minuutilla Douglas Coe kirjasi tilanteeksi jo 0–3.

MyPan rivistöstä Anttoni Huttunen oli parin napakan hyökkäyksen johtomiehenä, päihitti kilpajuoksussa Gnistanin maalilta ulos tulleen Tomi Maanojan, mutta paras veto tylpistyi maalitolppaan.

Kotijoukkue sai hieman lohdutusta vasta hetkeä ennen taukoa, kun tekopaikkaa pitkään vaaninut Jari Hassel nappasi Nuutti Laaksosen oikeasta laidasta tulleen keskityksen ja kavensi lukemat 1-3:een.

Kari Huusari

Jari Hassel vastasi MyPan avausmaalista aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Nuutti Laaksosen (oikealla) keskityksestä.
Jari Hassel vastasi MyPan avausmaalista aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Nuutti Laaksosen (oikealla) keskityksestä.

Toisella puoliajalla MyPan kuviot saivat uutta ryhtiä. Päävalmentaja Marko Honkanen kuvaili kakkosjaksoa ensimmäistä paremmaksi.

– Prässiä nostettiin vähän ylemmäksi. Satsasimme toisen puoliskon alkuun sillä ajatuksella, että maalin turvin pääsemme peliin mukaan. Siinä saatiinkin aikaan hyvää painostusta, vaikka emme päässeetkään hyviin maalipaikkoihin.

Jaksoa ehdittiin pelata parikymmentä minuuttia, kun yritteliäästi esiintynyt Anttoni Huttunen onnistui vastustajan maalilla. Toivonkipinä alkoi hehkua kirkkaammin, kun MyPa oli enää maalin päässä Gnistanista.

Kylmä suihku kuitenkin seurasi 79. minuutilla Theodor Koyaten laukoman maalin muodossa. Koyaten 2-4-osuma jäi illan viimeiseksi.

MyPan riveistä puuttui joukko loukkaantuneita avainpelaajia. Lauantain kokoonpanoon otetut KJP:n B-juniorit Sasu Hernesniemi, Väinö Hietala ja Arttu Jormakka suoriutuivat urakastaan mallikkaasti kokeneempien rinnalla.

– Pojat ovat olleet harjoituksissa viikon ajan, Marko Honkanen kertoi.

MyPalla on jäljellä vielä neljä sarjapeliä.

– Treeneissä harjoitellaan edelleen hyökkäyspeliä, korkeaa prässiä ja aktiivista pelitapaa. Näillä mennään kausi loppuun, valmentaja listasi.

Näin pelattiin

Ottelun ratkaisu

Gnistan ratkaisi pelin itselleen ensimmäisen jakson tuloksekkailla hyökkäyksillään. Kolmen maalin tappioasemaan jäänyt MyPa joutui juoksemaan vastustajan perässä, eikä hyvin sujunut toinen puoliaika enää riittänyt kotijoukkueen kovempaan nousuun.

Saviniemen tähti

Vaikka Myllykoskella vieraillut Gnistan oli vahvempi osapuoli, esille voi nostaa kotijoukkuetta suosien kaksi MyPan pelaajaa. He ovat maalintekijät Anttoni Huttunen ja Jari Hassel, jotka pelasivat muutenkin yritteliäästi. Kaksikon viimeistelemät osumat nostivat sekä joukkueen että kotiyleisön mielialaa syysillan hämärässä.

Illan saksari

Ottelun tuomarina nähtiin kansainvälisillä huippuareenoilla viheltänyt Mattias Gestranius. Paraisilla asuvasta Gestraniuksesta tuli kaksi vuotta sitten kautta aikojen toinen suomalaistuomari, joka on päässyt tuomitsemaan jalkapallon Mestarien liigan lohkovaiheen ottelun.