Ohjastaja kärysi Kausalan raveissa ja sai kolmen kuukauden kilpailu- ja valmennuskiellon — Helluntairaveissa riitti draamaa

Sokru piti kanttinsa Kausalan ravien suurimpana suosikkina. Ravikuningas Costellon valmentajalle langetettiin kolmen kuukauden kilpailukielto.

Satu Pitkänen

Timo Tuominen kannusti Matti Mäki-Mattilan suojatin Sokrun ykkösenä maaliin 1390 katsojan edessä Kausalassa.
Timo Tuominen kannusti Matti Mäki-Mattilan suojatin Sokrun ykkösenä maaliin 1390 katsojan edessä Kausalassa.

Kausalan perinteisten helluntairavien suurin suosikki oli kotiradallaan kilpaillut Sokru. Tamma ravasi ensimmäisen kierroksen ulkoparissa, mutta lähti sitten tavoittamaan johtanutta Iivoria, joka laukkasi pian. Sokru siirtyi jo selvään johtoon, ennen kuin aiheutti kotiyleisölle sydämentykytyksiä hidastaessaan loppusuoran alussa. Kaken ilmestyttyä rinnalle Sokru kuitenkin kiihdytti uudelleen ja ehti selvään voittoon.

— Sokru kai meinasi, että tässä on talliportti eikä ketään näy missään, eiköhän tämä ollut tässä. Se lähti ihan itse vastaamaan uudelleen, kun Kake ilmestyi rinnalle, hevosen ohjastaja ja kasvattaja Timo Tuominen kertoi.

— Kuningatarkilpailusta on nyt jäänyt vanhoja tähtiä pois, ja uusia tarvitaan tilalle. Toivottavasti Sokru olisi yksi niistä uusista, Tuominen lisäsi.

Tuomisesta tuli Kausalan kaksoisvoittaja, sillä hän luotsasi myös Edith Halmin ykkösenä maaliin.

Sokrun voitto aloitti päivän Toto4-rivin. Toinen kohde oli lähdön suosikkien joukkoon kuuluneiden Doolin Daltonin ja Jarmo Saarelan heiniä. Lähdössä kohua aiheutti eniten pelatun Brown Reclusen poisjäänti vain hetkeä ennen esittelyä. Ohjastaja Ville Herttua ei läpäissyt puhallutustestiä, ja hänet määrättiin kolmen kuukauden kilpailukieltoon, joka koskee ohjastamisen lisäksi myös valmentamista. Merkittävän tuomiosta tekee se, että Herttua on myös hallitsevan ravikuninkaan Costellon valmentaja.

Seuraavastakaan lähdöstä ei puuttunut draamaa. Suosikki Vex Ant Hope eteni johdossa kohti maalia, kun ensimmäisessä kaarteessa laukannut iittiläinen Forest Polestar kiri vahvasti sen ohitse. Tuomaristo tutki juoksun kulkua pitkään ja hartaasti, ennen kuin lopulta julisti, että Forest Polestar hylättiin pitkän laukan takia. Näin ollen voiton peri Ville Tonttilan ohjastama ja niinikään iittiläisen Antti Ristolan valmentama Vex Ant Hope.

— Hevonen lähti hyvin mutta hiipui vähän lopussa. Rata oli kyllä hyvä, koska olen sen itse lanannut kuntoon, Kausalan ratamestarinakin toimiva Ristola leukaili.

Helpon Toto4-rivin päätti ykkössuosikki Frosty Vicen voitto. Rattailla istunut Juha Utala sai tarkkailla muita kolmannessa ulkoparissa, ja 10-vuotias veteraaniruuna kiri lopussa varmasti ohi muista. Helpon Toto4-rivin arvo oli vain 23,77 euroa.

Kouvolaan voiton toi lisäksi hiljattain Antti Ihaksin valmennukseen siirtynyt Joihovi, jota ohjasti Kimmo Niemelä. Monté-lähdössä etevin oli Jenni Koskelan luotsaama Jag Rapide. Päivän viimeiset voitot menivät Mikkelin suuntaan. Helluntairaveihin sopivasti Mikko Valtonen ohjasti uran ensimmäiseen voittoon hyväsukuisen Hehkeän Hellun, joka voitti lopulta ylivoimaisesti. Viimeisen loimen päälleen olisi saanut Janne Valentinin Proud Match, mutta ruuna ei lämpimänä sunnuntaipäivänä suostunut takkia päälleen pukemaan.