Kouvot aloitti vuoden kotivoitolla kunnon trillerin jälkeen – Isoja myllerryksiä kokenut joukkue palasi pitkältä tauolta pää pystyssä

Kouvot voitti Mansikka-aholla Joensuun Katajan. Ottelu ratkesi viimeisen 30 sekunnin aikana.

Johannes Wiehn

28 pistettä upottanut Tuomas Hirvonen oli keskiviikkona Manskarin kunkku.
28 pistettä upottanut Tuomas Hirvonen oli keskiviikkona Manskarin kunkku.

Kouvot palasi keskiviikkona Korisliiga-parketille noin puolentoista kuukauden tauon jälkeen Joensuun Katajaa vastaan. Mansikka-aholla pelattiin – valitettavasti ilman yleisöä – aaltoileva ja viihdyttävä koripallo-ottelu, jonka Kouvot vei lopulta 88–86 (42–49).

Kouvot teki marraskuun lopulla kovia ratkaisuja, kun se lomautti päävalmentajansa Tuomas Ojan loppukaudeksi ja luopui kolmesta amerikkalaispelaajasta. Lisää vastuuta saanut kotimainen kaarti kiitti loppiaisena luottamuksesta.

Ottelun alun perusteella lähes 50 päivän pelitauko ja isot muutokset olivat tehneet Kouvoille pelkästään hyvää.

Valmennuskolmikon Antti Hurri, Kari Kurronen, Juuso Mäenpää taktiikat toimivat täydellisesti, ja Kouvot ehti jo 10–0-johtoon, ennen kuin Kataja-päävalmentaja Petri Virtanen komensi sekasortoisen ryhmänsä aikalisälle.

Kouvojen jyräys kuitenkin jatkui ja ero kävi isoimmillaan 15 pisteessä, ennen kuin Kataja sai pakettinsa kasaan. Ensimmäinen kymppi päätettiin lopulta lukemin 23–16.

Niko Toivonen

Antti Hurri on loppukauden Kouvojen päävalmentaja.
Antti Hurri on loppukauden Kouvojen päävalmentaja.

Toisella jaksolla voimasuhteet keikahtivat. Kataja kampesi nopeasti rinnalle ja lopulta ohi. Hurrin aikalisä palautti Kouvot jälleen peliin mukaan, mutta tauolle lähdettiin Katajan johdossa 42–49.

Kolmas jakso meni jälleen Kouvoille, joka kuroi eron kahteen pisteeseen päätöskymppiin mennessä. Takaa-ajoa johti kolmesti jakson aikana kolmen pisteen heiton upottanut Oscar Storgård.

Kolmannella jaksolla Kataja nykäisi jälleen pidemmän keulan. Viimeiselle viisiminuuttiselle lähdettäessä vieraiden johto oli kahdeksan pistettä.

Kouvojen Tuomas Hirvonen päätti kuitenkin, että homma ei ole ohi. Hirvonen upotti neljä onnistunutta kolmosta ja Kouvot lähti pinnan johdossa viimeiselle minuutille. Katajan Rashard Odomes kuittasi kuitenkin välittömästi toiseen päähän kolmen pisteen heitolla. Kun Severi Kaukiainen upotti toisessa päässä molemmat vapaaheittonsa, otti Kataja aikalisän kun taululla oli lukemat 86–86 ja pelikellossa 31 sekuntia.

Kouvot onnistui puolustamaan Katajan viimeisen pitkän hyökkäyksen, ja toisessa päässä Kaukiainen nosti lay-upinsa onnistuneesti sukkaan. Katajalle jäi 1,8 sekuntia korintekoon. Vieraiden maajoukkuekonkarin Jamar Wilsonin kolmen pisteen yritys jäi kuitenkin lyhyeksi, joten Kouvot aloitti vuoden 2021 voitolla.

– Pojat toteuttivat tänään niitä asioita, joita olemme harjoitelleet. Yksinkertainen on edelleen kaunista molemmissa päissä kenttää. Aika vähän nähtiin mitään sooloiluja, päävalmentaja Hurri tiivisti Ruudun haastattelussa.

Kotijoukkueelta onnistuivat Hirvosen (28 pistettä/4 syöttöä), Kaukiaisen (13/5) ja Storgårdin (12) lisäksi 12 pistettä ja muun muassa pari kovaa torjuntaa tehnyt Ilmari Toikkanen sekä vahvasti puolustanut Teemu Knihtinen (4p/11 levypalloa). Korihaista tauolla Kouvolaan saapunut joukkueen ainoa amerikkalaispelaaja Byron Zeigler (12p/7l/5s) oli debyytissään aluksi vähän kuvioiden ulkopuolella, mutta upotti toisella jaksolla heti kaksi ensimmäistä heittoaan ja kirjasi lopulta hyvän tilastorivin. Katajan paras pistemies oli 16 pinnaa heittänyt Dantez Walton.

Kouvojen kausi jatkuu ensi viikon perjantaina, kun Kouvolaan saapuu Salon Vilpas.