Arvoisat Kouvolan Sanomien lukijat, KPL teki pesäpallokauden suurimman ryöstön Joensuussa! – Finaalipaikka on Koplalle katkolla sunnuntaina kotiareenalla

Lumikki Haaja

Jere Dahlström löi ottelun voittojuoksun lauantaina ensimmäisessä välierässä Joensuussa. Arkistokuva.
Jere Dahlström löi ottelun voittojuoksun lauantaina ensimmäisessä välierässä Joensuussa. Arkistokuva.

KPL:n Jere Dahlström tietää, mistä puhuu.

Kouvolalaisjoukkueen lyöjäjokeri sanoi lauantain Kouvolan Sanomissa, että pudotuspeleissä ei ole merkitystä seitsemällä epäonnistumisella, koska yksi onnistuminen oikeassa paikassa riittää.

Superpesiksen 1. välierässä Dahlström ei lyönyt kahden jakson ja supervuoroparin aikana kuudesta paikasta yhtään juoksua, mutta välilyönti kotiutuskilpailun tasoittavalla ensimmäisessä parissa nosti KPL:n voiton päähän finaalipaikasta.

Voittojuoksun toi Tommi Mäentausta (0/2, kl 6/9).

KPL voitti Joensuun Mailan 1–2 (2–0, 3–4, 0–0, 0–1) dramaattisten ja värikkäiden vaiheiden jälkeen.

– Uusitun stadionin myötä Joensuussa on ollut aina hyvä tunnelma ja tänne on ollut mukava tulla tunnelman puolesta pelaamaan. Tällaisia tiukkoja playoff-matseja varten tätä pesäpalloa pelataan, Mäentausta tiivisti omat tunnelmansa.

KPL katkaisi JoMan 23 ottelun voittoputken.

Välierät jatkuvat jo sunnuntaina Kouvolan pesäpallostadionilla, jossa loppuottelupaikka on katkolla.

Ottelu alkaa kello 15.

Semifinaalien ensimmäistä osaa värittivät avainpelaajien loukkaantumiset.

JoMa joutui vaihtamaan ulkokentältä pois Antti Hartikaisen (0/0, kl 5/8) ja Topi Hurskaisen (0/2, kl 5/8).

Sisäpelissä suorituksitta jäänyt KPL:n Valtteri Luoma (-) satutti jalkaansa, mutta pelasi ottelun loppuun hammasta purren.

– Supervuorossa lyötiin kahdesti pallo väliin, mutta emme saaneet kummastakaan juoksua. Ehkä sen jälkeen jokainen meistä sai kaksi senttiä varteensa lisää. Sunnuntain kotipelissä tarvitaan samanlainen asenne sisä- ja ulkopeliin ihan kaikilta. Sitäkään peliä ei ilmaiseksi voiteta, Mäentausta sanoi.

Jussi Lopperi

Tommi Mäentausta sai tuulettaa lauantaina ottelun voittojuoksun tuojana Joensuussa. Arkistokuva.
Tommi Mäentausta sai tuulettaa lauantaina ottelun voittojuoksun tuojana Joensuussa. Arkistokuva.

Haimi iloitsi ulkopelistä

KPL:lle on sattunut ja tapahtunut kauden aikana yhtä jos toista.

Loukkaantumiset ovat kiusanneet sarjan keski-iältään vanhimman joukkueen kautta.

Kauden tärkeimmällä hetkellä kouvolalaismiehistö on kuitenkin alkanut vaikuttaa joukkueelta, joka on tiennyt kaiken aikaa täsmälleen, mitä sen pitää milloinkin tehdä.

Puolivälierissä Kiteen Palloa vastaan Kopla otti päättäväisellä esityksellä avausvoiton, kävi sen jälkeen kyykkäämässä Rantakentällä, mutta otti jälleen peliohjaimet itselleen, kun ratkaisu siirtyi kotikentälle.

Välieräavauksessa Joensuussa näkymä ei ollut avausjaksolla vielä kovin kirkas.

JoMan Aleksi Rautiainen (4/0, kl 5/7) uunotti rajaläpärillä ja pitkällä näpyllä KPL:n ulkokenttää.

KPL:n omista kuudesta kotiutusyrityksestä tuloksena oli pelkkää nollaa, ja puuroutunutta sisäpeliä rassasivat laaduttomat lyhyet vaihtolyönnit.

KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi oli sitä mieltä, että vaikka ensimmäisen jakson sisäpeli oli nihkeää, joukkueella oli silti oivat paikat kotiutuksiin.

– Olo oli jo ensimmäisellä jaksolla sellainen, että ulkopelimme on sillä tasolla, joka antaa mahdollisuuden pelata voitosta. Toiselle jaksolle aktivoitettiin sisäpeliä ja saatiin tilanteita. Siten sisäpeli myös pikkuisen avautui.

Pelinjohtajana urallaan ensimmäistä kertaa välierissä kamppailevan Haimin mukaan ottelu oli tyypillinen playoff-peli.

– Juoksu sinne, juoksu tänne. Tällaisia nämä pelit ovat. Oma momentum pitää käyttää.

Haimi ei aio vaivata joukkuetta pitkällä palaverilla ennen kotiottelua.

– Tekemisemme on ollut viime aikoina nousujohteista ja olemme saaneet rivejä kasaan. Nyt ei kannata sortua liialliseen tiedon määrään. Valmistaudutaan huolellisesti, analysoidaan parannettavat asiat ja pelataan omilla vahvuuksilla.

Jussi Lopperi

Valtteri Luoma satutti jalkaansa, mutta pelasi ottelun loppuun hammasta purren. Arkistokuva.
Valtteri Luoma satutti jalkaansa, mutta pelasi ottelun loppuun hammasta purren. Arkistokuva.

Korhonen myönsi Koplan paremmuuden

Toisella jaksolla Matti Latvala (2/0, kl 6/9), Iiro Nokkala (1/1, kl 4/6) ja Toni Kohonen (1/0, kl 2/4) heiluttivat mailaa ansiokkaasti.

Latvala hoiteli jaksovoiton kumuralla Lauri Kivisen edestä.

Juoksun toi Matti Saukko (0/1, kl 6/9).

Latvalan kylmäpäisen peliteon suuruutta korostaa se, että JoMa oli juuri edellisessä vuorossa pumpannut kahden juoksun takaa-ajosta tasoihin Juha Puhtimäen (1/1, kl 2/6) ja Rautiaisen vastustamattomilla lyönneillä.

JoMan viidestä juoksusta yhtä vaille kaikki lyönyt Rautiainen oli Haimin kanssa samaa mieltä ottelun playoff-luonteesta.

– Hallinta vaihteli ja molemmilla oli paikkansa. Meillä saattoivat loukkaantumiset vaikuttaa siihen, että pakka meni pikkuisen levälleen.

JoMan pelinjohtajan Mikko Korhosen mukaan KPL oli tilanteiden rakentelussa ja ylipäätään sisäpelisuorituksissa parempi joukkue.

– Kotiutuskisassa viisi paria, eikä yhtään juoksua. Toisen jakson lopussa tulimme hienosti 3–3:een, mutta Kouvola hoiteli vielä sen jakson. Usko ja rentous ovat avainasiat sunnuntaina Kouvolassa.

Pudotuspelit ovat aina tiukkaa henkistä taistelua.

Rutinoituneella KPL:llä on karkotettavanaan JoMa-niminen playoff-peikko, joka on viime vuosina vienyt keskinäiset pudotuspelisarjat yhteisvoitoin 7–1.

Vuosina 2016 ja 2017 JoMa pesi Koplan pronssiottelussa, vuonna 2018 JoMa jätti KPL:n itkuiseen sivuosaan finaaleissa.