Salo on ollut Kouvojen Teemu Knihtiselle tyly kaupunki tänä syksynä – Molemmat Vilpas-ottelut ovat päättyneet karusti kesken: "Onhan tämä syksy ollut henkisesti rankka"

Kouvot kohtaa ennen EM-karsintataukoa kovavireisen Kauhajoen Karhun Mansikka-aholla.

Jussi Lopperi

Teemu Knihtinen on pelannut kuluvan kauden aikana vasta kolme ottelua.
Teemu Knihtinen on pelannut kuluvan kauden aikana vasta kolme ottelua.

Salo on ollut tänä syksynä Kouvojen Teemu Knihtiselle epäonnen kaupunki. Lokakuun alussa Knihtinen loukkasi olkapäänsä harjoitusottelussa Vilpasta vastaan väärän screenin seurauksena.

Knihtinen oli tämän takia peliparketilta sivussa käytännössä puolitoista kuukautta, jos Pyrintö-pelin kahdeksan minuutin kokeilupätkää ei noteerata. Knihtinen palasi virallisesti tositoimiin vasta Kouvojen voitokkaassa Korihait-ottelussa reilu viikko sitten.

Kovana taistelijana tunnettu Knihtinen koki kuitenkin kauden toisen takaiskun keskiviikkona ja taas Salossa. Kouvolalaispelaaja törmäsi Vilppaan Aatu Kivimäen kanssa ja Knihtisen peli päättyi ajassa 33.20.

– En muista itse tapahtumasta juuri mitään. Videolta katsoin, että lähdin pallon perään ja sitten se tapahtui. Ei siinä ehtinyt kumpikaan väistää, Knihtinen kertaa.

Knihtinen sai tilanteessa kovan tällin ja 21-vuotiaan koripalloilijan pelaaminen on epävarmaa perjantaisessa kotiottelussa Kauhajoen Karhua vastaan.

– Onhan tämä syksy ollut henkisesti rankka. Tavoitteet olivat kauteen lähdettäessä korkealla.

– Tässä sitä vain toivoo, että pääsisi nopeasti takaisin pelirytmiin.

Kouvoilta pelaajia sivussa

Kouvojen kausi on ollut Korisliigassa tuskainen. Kokoonpano on elänyt, eikä rosteri ole vieläkään balanssissa. Salon-reissulta olivat sivussa Jacoby Armstrong, Henri Permanto ja Aapeli Syrjämäki.

Tässä sitä vain toivoo, että pääsisi nopeasti takaisin pelirytmiin. — Teemu Knihtinen

– Alkukausi on ollut vaikea. Salossa olimme kahdeksalla pelaajalla. En muista, että tilanne olisi ollut koskaan tällainen.

Korisliigan otteluennakon mukaan Salosta puuttunut trio ei ole käytettävissä myöskään Kauhajokea vastaan. Knihtinen on merkitty 50/50-mieheksi. Korikouvojen pelaajista Joel Mäntynen on nostettu kokoonpanoon.

– Kauhajoella on ollut samanlainen alkukausi kuin vuosi sitten. Nyt näyttäisi siltä, että joukkue on löytänyt pelaamiseensa tutun vaihteen, Knihtinen sanoo.

Karhu on todellakin iskenyt isompaa pykälää silmään, sillä joukkue paahtaa neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa. Voittosarakkeeseen alkoi kertyä merkintöjä Korihait-murskavoiton jälkeen. Kauden toistaiseksi ainoan vierasvoittonsa Karhu haki Salosta.

– Kauhajoki ja Seagulls ovat paperilla sarjan parhaat joukkueet.

Kouvojen päävalmentajan Tuomas Ojan mukaan miehistölleen jäi paljon parannettavaa Vilpas-ottelusta.

– Meidän pitää saada kasaan todella rautainen 40-minuuttinen toteutuksen puolesta, että sarjapisteet jäävät Kouvolaan.

Kauhajoki löi keskiviikkona kotonaan sarjaviitosen BC Nokian pistein 77–67. Joukkueen tehomiehinä latoivat Timothy TJ Holyfield (17/8), Okko Järvi (15/5) ja Bojan Sarcevic (15/1/11s).

Korisliiga jää perjantain kierroksen jälkeen EM-karsintatauolle. Susijengi kohtaa Espoossa ensi viikon lauantaina Georgian ja maanantaina 30. marraskuuta Serbian.

Kouvot palaa parketille 4. joulukuuta, jolloin kouvolalaisjoukkue matkustaa Nokian näätäpaitojen eli BC Nokian vieraaksi.