Kymi Ringille on löytynyt reilu sata vapaaehtoista — Elokuun testiajoihin tarvitaan ainakin 200 talkoolaista lisää

Moises Garibay

Kymi Ringin elokuun testiajoihin etsitään vapaaehtoisia.
Kymi Ringin elokuun testiajoihin etsitään vapaaehtoisia.

Kymi Ringillä järjestetään MotoGP-testiajot 19.—20. elokuuta. Tapahtumaan tarvitaan vapaaehtoisia täydentämään tapahtumaorganisaatiota, Lahti Regionin projektipäällikkö Arto Ahola kertoo.

Talkooväkeä haetaan muun muassa yleisö- ja ruokapalveluihin, järjestyksen- ja kulunvalvontaan sekä liikenteen- ja pysäköinninohjaukseen.

Tapahtuman vapaaehtoishaku on käynnissä. Aholan mukaan vapaaehtoisia on ilmoittautunut reilu sata. Tapahtumaan tarvitaan noin 300 vapaaehtoista.

Ahola kävi perjantaina Kouvolassa yhdessä Lahti Eventsin Kirsi Hännisen kanssa kertomassa testiajoista ja vapaaehtoisten rekrytoinnista.

Lahden alueen matkailuyritys Lahti Region oy vetää hanketta, joka pohjustaa tulevia MotoGP-kisoja. Kymi Ringillä on tarkoitus ajaa ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan MM-osakilpailu vuonna 2020.

Lahti Region on järjestänyt tilaisuuksia Iitin ja lähiseutujen yrittäjille sekä mahdollisille vapaaehtoisille. Kyseessä on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen rahoittaman, vuoden kestävä projekti. Hanke on saanut 100 000 euroa Leader-rahoitusta.