KHS:n Lauri Lepistöltä kova pommi Suomen Cupin osakilpailussa Vantaalla — Ristomatti Hakola sai tunnustaa Lepistön selvästi paremmakseen: ”Lepi” oli kuningas”

Markku Ulander

KHS:n Lauri Lepistö jätti Ristomatti Hakolan (vasemmalla) ja Karri Hakalan taakseen Suomen Cupin 10 kilometrin perinteisen kilpailussa Vantaalla.
KHS:n Lauri Lepistö jätti Ristomatti Hakolan (vasemmalla) ja Karri Hakalan taakseen Suomen Cupin 10 kilometrin perinteisen kilpailussa Vantaalla.

Kouvolan Hiihtoseuran Lauri Lepistö voitti maastohiihdon Suomen Cupin miesten 10 kilometrin perinteisen tyylin kilpailun Vantaalla. Lepistö oli selkeä ykkönen, sillä toiseksi tullut Jämin Jänteen Ristomatti Hakola jäi hänestä peräti 16,9 sekuntia. Kolmanneksi sivakoi Ilmajoen Kisailijoiden Karri Hakala yli 45 sekuntia Lepistöstä jääneenä.

— Oli hyvä kisa. Vähän jännityksellä lähdettiin, kun ei ihan tarkkaan tiennyt, oliko palautunut Tourista vai ei. Verryttelyssä tuntui ihan hyvältä ja kisassakin tuntui hyvältä, uransa ensimmäisen cupin ykköstilan saavuttanut Lepistö sanoi YLE:n haastattelussa.

Hakola johti kilpailua kahden kilometrin kohdalla, mutta Lepistö raapaisi pohja-ajan 5,6 kilometriin. Hakola oli jäänyt 23-vuotiaasta kouvolalaisesta 12 sekuntia.

— Puolivälin jälkeen piti vähän laittaa käsijarrua, kun tuntui, että alkaa meno hyytyä. Maaliin asti tultiin kuitenkin ihan ok.

— Se oli sellainen perushyvähiihto, mitä tällä kaudella perinteisellä on tullut. Ei mikään ylikylänhiihto kuitenkaan.

Ristomatti Hakola myönsi kisan jälkeen Lepistön paremmuuden.

— ”Lepi” oli kuningas, Hakola heitti.

Kyllönen hallitsi

Anne Kyllönen sivakoi parasta vauhtia naisten viiden kilometrin perinteisen kilpailussa. Maailmancupissakin kelpo sijoituksia tällä kaudella napsinut kajaanilainen oli Vantaan tykkilumiladuilla etevin ennen Susanna Saapunkia ja Laura Monosta.

— Ei ollut niin helpon ja herkän tuntuista kuin voisi olla. Tourilla (Tour de Ski) oli paljon kisoja, ja nyt kroppa on ollut ihmeissään, kun on ollut kevyempää. Uskon, että tämä aukaisi paikkoja huomista hiihtoa varten, Kyllönen viittasi keskiviikon viestiin.

Vantaalla Kyllönen kukisti Saapungin 1,3 sekunnilla ja Monosen 7,1 sekunnilla. Johanna Matintalo oli neljäs ja Yhdysvalloissa asuva Riitta-Liisa Roponen viides.

Roposen mies Toni Roponen työskentelee Denverin yliopiston hiihtojoukkueen päävalmentajana. Riitta-Liisa on perheen Ida-tyttären kanssa Suomessa reissulla, johon mahtuu myös tammi-helmikuun taitteessa pidettävät Vöyrin SM-hiihdot.

— Tällä hetkellä toimin päätoimisena hiihtäjänä ja vapaaehtoisena valmentajana Denverin yliopiston hiihtäjille, Riitta-Liisa Roponen avasi.

Keskiviikkona Vantaalla hiihdetään naisten ja miesten kolmiosuuksiset viestit perinteisellä tyylillä.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset