Kouvoilla kiinnitettynä nyt kaksi kolmesta vahvistuksesta — 196-senttinen laituri Jeremy Morgan on Kouvojen toinen amerikkalaisvahvistus

AOP/Kendall Shaw

Jeremy Morganista odotetaan Kouvoissa apua pelipaikoille 1—3.
Jeremy Morganista odotetaan Kouvoissa apua pelipaikoille 1—3.

Kouvojen alkavan kauden joukkueen rakentamisessa Korisliigassa edettiin tiistaina toisen amerikkalaisvahvistuksen hankkimiseen.

196-senttinen laituri Jeremy Morgan, 23, tulee Kouvolaan, jossa hänelle kaavaillaan vastuuta pelipaikoilla 1—3.

Northern Iowan yliopistosta lähtöisin oleva Morgan on viime vuoden kevään valmistumisensa jälkeen pelannut NBA:n kehitysliigaa. Yliopistossa hän pelasi täydet neljä kautta Northern Iowan Panthers-joukkueessa. Kolmella viimeisimmällä kaudella Morgan oli kaikissa otteluissa aloitusviisikossa.

Yliopistovuosien keskiarvot Morganilla olivat 9,3 pistettä, 4,2 levypalloa, 1,8 syöttöä ja 1,4 riistoa. Viimeisellä kaudella Morgan oli joukkueensa ykköstähti sekä pelillisesti että tilastollisesti. Hän latoi 14,8 pistettä ja kaapi 5,8 levypalloa ottelua kohden.

Koukutus lajiin on alkanut jo nuorella iällä. — Jyri Lehtonen

Kolmen pisteen heitoissa onnistumisprosentiksi muodostui 36. Parhaalla kaudella Morganin kolmoset upposivat 41 prosentin tarkkuudella.

Kahdella viimeisimmällä kaudella Morgan valittiin konferenssin puolustuksen ykkösviisikkoon. Viimeisellä kaudella tuli myös nimeäminen konferenssin kakkosjoukkueeseen.

Yliopiston jälkeen Morganin osoitteeksi tuli NBA:n kesäliiga Memphis Grizzliesin joukkueessa. Hän pelasi Grizzliesin farmijoukkue Memphis Hustlen riveissä 32 ottelua tehoilla 7,8 pistettä, 3,7 levypalloa ja 2,0 syöttöä.

Loukkaantuminen katkaisi Morganin ensimmäisen ammattilaiskauden. Palattuaan kentille hän nakutti 11 ottelussa aiempaa paremmat keskiarvot: 11,3 pistettä, 5,3 levypalloa, 3,5 syöttöä ja 1,2 riistoa.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kuvailee tuoretta hankintaa monipuoliseksi pelaajaksi kentän molemmissa päissä.

— Hyökkäyksessä hän on hyvä vapaalla kentällä ja heittäjänä. Puolustuksessa hän on ulottuva, hyvä apupuolustaja ja levypallopelaaja. Hänen molemmat vanhempansa ovat pelanneet koripalloa yliopistossa, joten koukutus lajiin on alkanut jo nuorella iällä. Hänestä on saatu paljon scouttimateriaalia, ja myös selkeät kehityskohdat ovat tiedossa.

Kouvot on muista Korisliigan joukkueista poiketen päättänyt lähteä sarjakauteen neljän ulkomaalaispelaajan sijaan kolmella vahvistuksella. Lehtonen antoi tästä vihiä jo kesken viime kauden.

Kymppi täyteen sopimuspelaajissa

Kouvojen sopimuspelaajat 2018—19:

Ville Kaunisto

Tuomas Hirvonen

David Gonzalvez

Arttu Saarijärvi

Vili Nyman

Teemu Knihtinen

Severi Kaukiainen

Jeremy Morgan

Ilmari Toikkanen

Benjamin Vanninen