KooKoon tasoitus- ja voittomaalin tehnyt Anrei Hakulinen veisti molemmat osumansa Lukko-vahti Lassi Lehtisen eteensä torjumista kiekoista – Vasta liigauransa toisen maalin iskenyt Juho Rautanen: "Suht vaikeaa on ollut ja nyt on taas loukkaantumisen jälkeen pikkuisen hakemista"

Katja Juurikko

Lähes koko tammikuun loukkaantumisen takia pelaamatta ollut KooKoon Juho Rautanen teki vasta liigauransa toisen maalin.
Lähes koko tammikuun loukkaantumisen takia pelaamatta ollut KooKoon Juho Rautanen teki vasta liigauransa toisen maalin.

Tämä alkaa olla jo vanhan toistoa. Mutta positiivisuuden toistelussa tuskin on mitään ärsyttävää Kouvolassa.

Takaisin liigakolmoseksi noussut KooKoo näyttää fyysistä ja henkistä habaansa eritoten kolmen ottelun viikoilla ja ottelun kolmannessa erässä.

Viidennen peräkkäisen kotivoittonsa kairannut kouvolalaisjoukkue pesi kärkipään kamppailussa Rauman Lukon jo kolmannen kerran kuluvalla kaudella.

KooKoon voitto tilastoitiin maalein 3–2 (1–1, 1–1, 1–0).

Maalin tappioasemasta ottelun 55. minuutilla voittoon harjanneen KooKoon pakan tiiviyttä ja kasetin kestävyyttä ei voi kuin ihailla.

Katja Juurikko

Päätuomari Lassi Heikkinen ja KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas keskustelivat avauserässä.
Päätuomari Lassi Heikkinen ja KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas keskustelivat avauserässä.

Tasoitus- ja voittomaalin tehnyt Anrei Hakulinen (2+0) veisti molemmat osumansa Lassi Lehtisen (21/24) eteensä torjumista kiekoista.

Voitollaan KooKoo katkaisi Lukon 16 ottelun pisteputken.

KooKoon oma kotiotteluiden pisteputki on jo muhkeasti 15 ottelun mittainen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että KooKoo ei ole jäänyt marraskuun maaottelutauon jälkeen kertaakaan pisteettä Sumulaaksossa.

Katja Juurikko

Anrei Hakulinen viimeisteli KooKoolle tasoitus- ja voittomaalin.
Anrei Hakulinen viimeisteli KooKoolle tasoitus- ja voittomaalin.

Reipasvauhtinen, kovaotteinen ja paikoitellen likaista peliä sekä ennen että jälkeen vihellyksen sisältänyt matsi oli varmasti herkkua yli 4400 katsojalle.

Toisessa erässä KooKoo joutui alivoimataisteluun, kun kaksi puolustajaa oli 12 minuuttia pois pelistä.

Juho Rautanen joutui jäähypenkille päähän kohdistuneesta taklauksesta ja Peetro Seppälä laitataklauksesta.

Katja Juurikko

KooKoon Jussi Ahokas ja Kari Lehtonen ilmaisivat oman mielipiteensä Lukon avausmaalin hyväksymisestä. Heikki Liedeksen maali tarkistettiin videolta sen jälkeen, kun KooKoo käytti haasto-oikeutta.
KooKoon Jussi Ahokas ja Kari Lehtonen ilmaisivat oman mielipiteensä Lukon avausmaalin hyväksymisestä. Heikki Liedeksen maali tarkistettiin videolta sen jälkeen, kun KooKoo käytti haasto-oikeutta.

Lukon takalinjoilta taas poistui kolmannessa erässä Lukas Klok niin ikään päähän kohdistuneen taklauksen takia.

Näissä kolmessa tapauksessa ainoastaan Klokin kolaama Patrik Puistola joutui jättämään pelin kesken.

Rautasen ja Seppälän kolhimat Lukon huippusentterit Pathrik Westerholm ja Justin Danforth pystyivät jatkamaan ottelua.

Katja Juurikko

KooKoon Matt Caito kävi Lukko-ottelussa ihmeellisen kuumana ja istui kolme kertaa jäähyllä.
KooKoon Matt Caito kävi Lukko-ottelussa ihmeellisen kuumana ja istui kolme kertaa jäähyllä.

Rautasta (1+0) ei muisteta ainoastaan 2+10 minuutin rangaistuksesta, sillä hän vei KooKoon 1–0-johtoon Erik Karlssonin aloitusvoitosta.

Lähes koko tammikuun loukkaantumisen takia pelaamatta ollut Rautanen, 22, teki vasta liigauransa toisen maalin. Se ensimmäinen napsahti tilille 8.12.2018, kun KooKoo pöllytti Kouvolassa TPS:ää 5–2.

– Maalinteko ei ole ominta hommaa, mutta on sitä hetki odoteltukin. Tiesimme, että tulee kovavauhtinen kamppailupeli. Kolme voittoa Lukosta, mutta kaikki ovat olleet erittäin tiukkoja pelejä.

Katja Juurikko

Anrei Hakulinen kävi hämmentämässä keskustelua. Taustalla Lassi Heikkinen ja Joonas Kova tutkivat Lukon maalitilannetta videolta.
Anrei Hakulinen kävi hämmentämässä keskustelua. Taustalla Lassi Heikkinen ja Joonas Kova tutkivat Lukon maalitilannetta videolta.

Rautaselle loukkaantuminen ei aiheuttanut harjoitustaukoa. Hän pääsi jäälle kontaktikiellosta kertova punainen treenipaita yllään.

Mäntsälän Jää-Tiikereistä aloittanut Rautanen on viime vuosina seilannut KHL:n, Liigan ja Mestiksen välillä. Entinen HIFK-junnu on löytämässä pelillisen kodin KooKoosta, jossa sopimus ulottuu kevääseen 2021.

– Kivaa, että on saanut olla yhdessä paikassa tämän kauden. Se on tuntunut uudelta, kun pari kautta on menty siellä sun täällä. Mestiksessä pääsin pelaamaan isompia minuutteja, joten en näe sitä huonona juttuna ollenkaan.

Katja Juurikko

Lukon Pekka Virta on yksi Liigan värikkäimmistä ja sanavalmiista päävalmentajista. Virta joutui Kouvolassa haromaan hiuksiaan, kun kaikki ei mennyt suunnitellusti.
Lukon Pekka Virta on yksi Liigan värikkäimmistä ja sanavalmiista päävalmentajista. Virta joutui Kouvolassa haromaan hiuksiaan, kun kaikki ei mennyt suunnitellusti.

Rautasen tehotilasto (-10) on KooKoon joukkueesta murheellisinta luettavaa, kun keskimäärin 14 minuuttia pelaava puolustaja on hävinnyt oman osuutensa 8–18.

Katja Juurikko

Henrik Haukeland pelasi jälleen luotettavaa maalivahtipeliä.
Henrik Haukeland pelasi jälleen luotettavaa maalivahtipeliä.

– Suht vaikeaa on ollut, etenkin alkukaudesta. Sitten sain hyvän pätkän, mutta nyt on taas ollut loukkaantumisen jälkeen pikkuisen hakemista. Joukkueena olemme pitäytyneet koko ajan omassa sapluunassamme. Voisimme olla vieläkin tehokkaampia, kun meillä on pelistä toiseen aika paljon laukauksia ja maalipaikkoja.

Illan lämäri

Molemmat joukkueet pelasivat johtoasemassa 13 minuuttia, kunnes KooKoon Anrei Hakulinen helkytteli kauden 11. maalinsa ylivoimalla. KooKoo pelasi toisessa erässä rutkasti alivoimaa. Toni Koivisto käytti Lukon johdossa ylivoimamaalillaan, mutta muutoin alivoimapelin onnistuminen oli yksi KooKoon avaimista.

Seitsemän peräkkäistä maalitonta ottelua pelannut Anrei Hakulinen teki molemmat osumansa Lukko-vahti Lassi Lehtisen eteensä torjumista kiekoista. Tähtiä olivat myös KooKoon alivoimapelaajat ja maalivahti Henrik Haukeland.

– Jokainen joka on Liigaa kiertänyt, tiesi, kenelle toisen erän jälkeen seuraavat ylivoimat tulevat. Tehtiin kaikkemme, ettei jouduttaisi alivoimalle, mutta jouduttiin kuitenkin, Lukon päävalmentaja Pekka Virta kommentoi.