Valkealan UA:n Santeri Fält palasi Jokamiesluokan radalle voittajana

Neljän vuoden tauko ei hiljentänyt kokeneen kuskin menoa Inkeroisissa. Perinteinen Maastoajo täytti Pikkusuon katsomon ääriään myöten.

Kari Huusari

Ensimmäinen kisa neljään vuoteen toi voiton Santeri Fältille. - Vanhat niksit pysyvät näköjään mielessä, Fält naurahti.
Ensimmäinen kisa neljään vuoteen toi voiton Santeri Fältille. - Vanhat niksit pysyvät näköjään mielessä, Fält naurahti.

Jokamiehenluokan perinteinen Inkeroisten Maastoajo on aina houkutellut runsaasti kuljettajia ja yleisöä Pikkusuon moottoriradalle. Sunnuntaina nähtiin kuitenkin poikkeuksellinen yleisöryntäys kisaan, joka ajettiin nyt 54. kerran. Järjestäjänä oli tuttuun tapaan Anjalankosken Urheiluautoilijat.

Katsojat saivat lippurahoilleen vastinetta viihdyttävän kisan muodossa. Yleisen luokan A-finaalissa Valkealan UA:n Santeri Fält päihitti kisaa pitkään johtaneen Haminan UA:n Juha Alppirinteen viimeisen kierroksen irtiotollaan.

Etuveto- ja kardaaniluokan voitti Lahden UA:n Ville Saarela, joka yleisessä luokassa sijoittui viidenneksi.

Naisten kisan ykköseksi nousi Lappeenrannan UA:n Jenna Kaartinen perässään kaksi Anjalankosken UA:n kuljettajaa, Saara Timonen ja Sini Sipari.

Nuorissa nopein oli Luumäen UA:n Aleksi Peltola ja senioreissa vastaavasti Päijät-Hämeen UA:n Arto Harju.

Santeri Fält myönsi, että yleisen finaalitaisto yltyi kohtalaisen tiukaksi.

— Ratkaisu tuli toiseksi viimeisessä kurvissa. Kisa meni ihan hyvin siihen nähden, että tuli pidettyä neljä vuotta taukoa näistä kuvioista. Vanhat niksit näköjään pysyvät mielessä, Fält naurahtaa.

Perhesyistä paussia pitänyt kuski myöntää, että veri veti takaisin radalle. Paluu osui juuri tähän Maastoajoon, ja kisassa käytetty Fiat puolestaan löytyi kesäkuun alussa Kukonkoivun Classic Liigasta.

— Maastoajon jälkeen ajattelin ajaa Syysrylläyksessä, jos vain auto pysyy alla. Muita autoja minulla ei ole. Osallistun näihin lähiseudun kisoihin.

Pikkusuolta tarttui sopivasti uutta intoa.

— Täällä oli kiva ajaa. Kelikin oli sopiva, ei ollut liian kuuma. Vaikka hiki tuolla radalla tulikin!

Kari Huusari

Yleisen luokan A-finaalissa Valkealan UA:n Santeri Fält nousi heti kärkikahinoihin ja lopulta voittoon. Fältin vieressä ajaa valkoisella VW:llä Päijät-Hämeen UA:n Arto Harju, joka voitti senioriluokan. EVK-luokan ykkönen, Päij-HUA:n Ville Saarela tulee kolmikon viimeisenä.

EVK-luokan kärkikuski Ville Saarela sai Escortinsa kulkemaan, vaikka alku näytti vähemmän lupaavalta.

— Ensimmäisessä startissa jäätiin viivalle, mutta kun lähtökierrokset saatiin kohdalleen, ei ollut enää ongelmia. Sen jälkeen auto toimi moitteettomasti.

Epäonnea Saarelalla oli vasta yleisen A-finaalissa, johon hän taisteli tiensä EVK-voiton jälkeen. Fordin raidetanko katkesi, ja kärkikamppailu hyytyi viimeistään siihen. Yleisestä Saarela kuittasi silti viidennen sijan.

— Rikkoutuneen osankin tilalle saatiin toinen. Täällä on ystävällistä porukkaa, Saarela kiitteli.

Päijät-Hämeen UA:n kuski aikoo seuraavaksi matkata Pelloon, jos kalusto on kunnossa.

— Fordin lisäksi minulla on yksi pikku-Volvo, jolla ajetaan liigaa. Mutta Ford on ykköspeli näissä kyläkisoissa, Saarela virnistää.

Uusimmat uutiset