Jalkapallolegenda Diego Maradona on kuollut

Dibyangshu Sarkar/Lehtikuva

Diego Maradona täytti hiljattain 60 vuotta. Kuva on otettu vuonna 2017 Intian Barasatissa.
Diego Maradona täytti hiljattain 60 vuotta. Kuva on otettu vuonna 2017 Intian Barasatissa.

Argentiinalainen jalkapallolegenda Diego Maradona on kuollut, kertoo maan suurin päivälehti Clarin. Maradona kuoli keskiviikkoaamuna paikallista aikaa kotonaan Tigressä sydämensä pysähdyttyä.

Hiljattain 60 vuotta täyttänyt Maradona oli marraskuun alussa aivoleikkauksessa, mutta hänet päästettiin kotiinsa toipumaan kahdeksan päivää leikkauksen jälkeen.

Maradonaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista jalkapalloilijoista, ellei peräti parhaana.

Lähtemättömimmän vaikutuksensa hän jätti kesän 1986 MM-lopputurnauksessa johdattaessaan Argentiinan maailmanmestariksi.