Kouvolaan perustettiin uusi virka — kaupunki hakee liikuntapäällikköä

Tapani Olkku

Kouvolan Urheilupuiston kehittäminen on yksi puheenaiheista urheilukaupungissa.
Kouvolan Urheilupuiston kehittäminen on yksi puheenaiheista urheilukaupungissa.

Kouvolaan on perustettu vuoden alussa uusi liikuntapäällikön virka. Hakuaika tehtävään päättyy keskiviikkona 24. tammikuuta. Vakinaisen työsuhteen on määrä alkaa 15. helmikuuta.

Työpaikkailmoituksen mukaan liikuntapäällikkö vastaa liikunnan ja urheilun järjestötyöstä sekä liikuntaverkostotoiminnasta Kouvolassa. Tehtävään kuuluu myös jakaa liikuntatilojen ja -paikkojen vakiovuorot yhteistyössä järjestöjen kanssa.

Aikuispalvelujen johtaja Vesa Toikka kertoo, että uuden viran perustaminen tuli ajankohtaiseksi, kun virkauransa viimeiset vuodet liikuntapaikka-asiantuntijana toiminut Arto Toukonen eläköityi 1.1.

Toukonen vaikutti vuodesta 1984 Kouvolan liikunta -ja urheiluelämässä. Hän työskenteli vanhan Kouvolan liikuntatoimenjohtajana.

Kyselyjä on tullut myös Kouvolan ulkopuolelta, joten voitaneen sanoa, että liikuntamaineemme on hyvä.

Toikan mukaan liikuntapäälliköltä odotetaan myös työtä Kouvolan urheilukaupunkimaineen vahvistamiseksi. Urheilukaupungista puhuttaessa usein ensimmäisenä mieleen tulevat pääsarjatason kärkiseurat, joiden rooli on tärkeä kaupungin mielikuvamarkkinoinnissa.

— Esimerkiksi nuoria kilpaurheilijoita tukeva urheiluakatemia ja koululiikunta pitää ottaa entistä vahvemmin esiin, kun puhutaan urheilukaupungista, Toikka sanoo.

Parivaljakkona liikuntapaikkapäällikkö

Kouvolassa on ennestään liikuntapaikkapäällikkö. Kirke Roosin työnkuvaan kuuluu vastedeskin liikuntapaikkojen kunnossapitoa ja hoitoa.

— Liikuntapäällikkö ja liikuntapaikkapäällikkö muodostavat tiiviin parivaljakon. Liikuntapäällikkö vastaa enemmän isojen linjojen vetämisestä, Toikka selventää.

Uuden viran haku on ollut päällä viikon. Toikka sanoo saaneensa jo useita hyvin mielenkiintoisia tiedusteluja.

— Erittäin varteenotettavia soittoja on tullut. Osalla on alalta vahvaa kokemusta. Kyselyjä on tullut myös Kouvolan ulkopuolelta, joten voitaneen sanoa, että liikuntamaineemme on hyvä, Toikka kertoo.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja alan tuntemus. Liikuntapäällikön kuukausipalkka on 4000 euroa.

Luetuimmat

Kommentoidut