Tilaajalle

2010-luvulla jo neljännen kerran Kakkosesta Kolmoseen putoavan Susien päävalmentaja Mike Keeney on harmissaan: MyPan ja Susien välinen pelaajavaihto tyssäsi rahakysymykseen

Ammattivalmentajana 25 vuotta työskennellyt yhdysvaltalainen kokee Susissa sarjasta putoamisen. Keeney tunnustaa, että Sudet olisi itse voinut tehdä monta asiaa paremmin. Kauteen valmistautumisessa jäi päävalmentajan mukaan liian moni seikka viime tinkaan.

Jussi Lopperi

Mike Keeneyllä on kaksivuotinen sopimus Susien kanssa. Seurajohto on kuitenkin antanut hänelle luvan lähteä jo ensimmäisen kauden jälkeen, jos eteen tulee mielenkiintoinen työtarjous. Keeney itse kokee olevansa vastuussa Susien putoamisesta Kolmoseen, joten hän ei välttämättä aktiivisesti kiikaroi uutta seuraa.

Jalkapallossa ammattivalmentajana 25 vuotta työskennellyt yhdysvaltalainen Mike Keeney on surullinen.

Kommentoidut