Ehdokashaastattelu: Ville Kaunisto sanoo, että Kymsotella ei ole tulevaisuutta jos kouvolalaiset eivät koe sitä omakseen

Kokoomuksen Ville Kaunisto painottaa kielen opiskelua kotouttamispolitiikassa. Hän on itse ollut työperäinen maahanmuuttaja neljään eri maahan.

Ville Kaunisto otti kuvan omassa kodissaan. — Elämässäni parasta on oma koti ja pienen poikamme huone, jossa koko perhe on yhdessä, hän kertoo.
Ville Kaunisto otti kuvan omassa kodissaan. — Elämässäni parasta on oma koti ja pienen poikamme huone, jossa koko perhe on yhdessä, hän kertoo.

Mitä yksittäinen kansanedustaja voi tehdä sen eteen, että Kouvolan elinvoima kehittyy?

— Edunvalvontatyötä sekä yritysten kanssa että poliittisella tasolla. Tavata ihmisiä ja osoittaa Kouvolan hyviä puolia ja sitä kautta houkutella yrityksiä panostamaan Kouvolaan.

— Poliittinen päättäminen on tietysti tiimipeliä, mutta edunvalvontaa voi tehdä yksittäinen poliitikkokin.

Tuleeko Suomen ottaa turvapaikanhakijoita, vaikka heidän tulonsa todettaisiin lisäävän yhteiskunnallisia ongelmia? Miten kotouttamista pitäisi parantaa?

— Jos kysymys asetellaan noin, niin tulee käyttää erittäin suurta harkintaa. Todellinen ongelma on kotouttaminen. Tulijalla pitää olla halu sitoutua suomalaiseen kulttuuriin ja lainsäädäntöön, ja meidän pitää kotouttamisella mahdollistaa, että hänellä on todellinen mahdollisuus sopeutua ja pärjätä.

— Kotouttamisen lähtökohta on kielen opiskelu. Itse olen ollut työperäinen maahanmuuttaja neljään eri Euroopan maahan, ja aina ensimmäiseksi aloittanut kielen opiskelun.

Ketä muun puolueen kaakkoissuomalaista poliitikkoa arvostat ja miksi?

— Jari Lindströmiä (sin.). Arvostan hänen suoraselkäisyyttään ja rohkeuttaan ajaa itselleen tärkeitä asioita.

Mitä kansanedustajan pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

— Kansanedustaja on roolimalli ja esimerkki. Suomella on ympäristöasioiden edelläkävijämaana suuri vastuu siitä, että saamme koko maailman motivoitua.

— Kestäviä valintoja arkielämässä. Meidän perheessä kierrätetään hyvin voimakkaasti, ja olemme vähentäneet lihansyöntiä. Olen ainakin yrittänyt monta vuotta kulkea pyörällä töihin. Kampanjakrääsässä en käytä esimerkiksi ilmapalloja, jotka eivät kauheasti helli ympäristöä.

Hoitaja- ja lääkäripula vaivaa Kymenlaaksoa. Miten Kouvolan seudun sote-palveluita pitäisi parantaa?

— Ensimmäinen parannus on, että saadaan Kymsote toimimaan niin kuin sen pitää toimia. Totta kai siirtymävaihe ja uuden aloittaminen sekoittaa tilannetta, mutta tilanne pitäisi saada rauhoitettua.

— Meidän pitää saada Kouvolalle sen arvoinen asema Kymsotessa. Koko Kymsoten kannalta on oleellista, että kouvolalaiset kokevat Kymsoten omakseen. Jotta tämä tapahtuu, Kymsoten pitää pystyä tarjoamaan tasapuolisia palveluita koko Kymenlaaksoon. Jos kouvolalaiset eivät koe Kymsotea omakseen ja alkavat käyttää esimerkiksi Päijät-Hämeen palveluita, näyttää Kymsoten tulevaisuus huonolta.

Miksi juuri sinä olisit hyvä kansanedustaja?

— Olen äärimmäisen rehti ja reilu ja hyvä joukkuepelaaja. Koen olevani hyvin luotettava. Koko elämän kun on julkisuudessa toiminut, niin ei niin sanotusti nouse hattuun.

Ville Kaunisto

Kokoomuksen kansanedustajaehdokas Kouvolasta.

37-vuotias ammattiurheilija.

Asuu Kouvolan Kotkankalliolla.

Ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa.