Ehdokashaastattelu: Sakari Smedsin mielestä turvapaikanhakuun liittyviin lieveilmiöihin pitää suhtautua nykyistä vakavammin

Kristillisdemokraattien Smeds suosii kotimaanmatkailua.

Sakari Smeds (kd.) kuvasi itsensä Jokelan myllyllä. Paikka on hänelle merkityksellinen, koska se on kaunis paikka lenkkipolun varrella, jossa ajatus saa aina uutta vauhtia.  — Aiemmin kunnostettu pohjapato on hieno juttu. Tässä tulee iloinen mieli!
Sakari Smeds (kd.) kuvasi itsensä Jokelan myllyllä. Paikka on hänelle merkityksellinen, koska se on kaunis paikka lenkkipolun varrella, jossa ajatus saa aina uutta vauhtia. — Aiemmin kunnostettu pohjapato on hieno juttu. Tässä tulee iloinen mieli!

Mitä yksittäinen kansanedustaja voi tehdä sen eteen, että Kouvolan elinvoima kehittyy?

— Omissa vastuupaikoissa voi tehdä paljonkin. Kansanedustaja on osa joukkuetta, jonka pitää olla yhteistyökykyinen, tolkullinen ja pitää pystyä verkostoitumaan. Kansanedustajat vievät yhdessä eteenpäin esimerkiksi itärata-hanketta. Olennaista on, että kansanedustaja on yhteistyökykyinen, määrätietoinen ja hänellä on taito viedä asioita eteenpäin. Olen ollut kansanedustajana vaikuttamassa, että Repoveden kansallispuisto syntyi ja valtatie 6 peruskorjattiin.

Tuleeko Suomen ottaa turvapaikanhakijoita, vaikka heidän tulonsa todettaisiin lisäävän yhteiskunnallisia ongelmia?

— Hädänalaista ihmistä autetaan. Meidän täytyy kuitenkin miettiä suomalaisen yhteiskunnan kyky vastaanottaa ihmisiä ja kyky ylläpitää nykyistä palvelujärjestelmää. Turvapaikanhakuun liittyviin lieveilmiöihin pitää suhtautua nykyistä vakavammin. Haluaisin, että Suomi ottaisi mieluummin ihmisiä kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta. Tulijoiden on oltava aidosti hädänalaisia eikä vain pitkin Eurooppaa turvapaikkaa hakevia ryhmittymiä. Jos tiedämme, että jonkun ihmisryhmän kanssa tulee ongelmia, heitä ei tule ottaa vastaan.

Ketä muun puolueen kaakkoissuomalaista poliitikkoa arvostat ja miksi?

— Edesmennyt vasemmistoliiton Pentti Tiusanen. Olemme aikoinamme paiskanneet kättä ja päättäneet tehdä yhteistyötä ja teimmekin. Siitä asiasta hänelle tunnustus. Erilaisista puolueista tulevat voivat halutessaan tehdä yhteistyötä.

Mitä kansanedustajan pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

— Omat teot ovat ratkaisevia. Itse olen pyrkinyt suosimaan kotimaanmatkailua. Se on ehkä pieni juttu, mutta ilmaston kannalta hyvä asia ja kotimaanmatkailulla on työllistävä vaikutus Suomessa. Omat ja perheen ostokset pitää miettiä tarkkaan. Pyrin ostamaan suomalaisia ja lähialueen tuotteita.

Hoitaja- ja lääkäripula vaivaa Kymenlaaksoa. Miten Kouvolan seudun sote-palveluita pitäisi parantaa?

— Kymenlaaksossa vaikeutunut tilanne on haastava, etenkin Kouvolan osalta. Plussaa on, että Kymsote on saatu perustettua. Alkuvaiheen vaikeuksia on, mutta enemmän kuin riitelyä tarvitsemme yhteistyötä. Meidän on asetettava yhteinen kaiken edelle. Jos pystymme sopimaan asioista, lääkäritkin kiinnostuvat alueesta.

Miksi juuri sinä olisit hyvä kansanedustaja?

— Arvelisin, että eduskunnassa tarvitaan edelleen elämänkokemusta, yhteistyökykyä ja tietynlaista tolkullisuutta. Ei kai se ole huono aisa, jos näitä ominaisuuksia saataisiin eduskuntaan vähän lisääkin. Sydämestäni tähtään vastuulliseen politiikkaan.

Sakari Smeds

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Kouvolasta.

54-vuotias luottojohtaja.

Asuu Valkealan Saarento-Jokelassa.

Neljättä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa.

Ollut kansanedustajana kahdesti vuosina 1995—2003.

Kouvolan Sanomien juttusarjassa esitellään kouvolalaiset ja iittiläiset eduskuntavaaliehdokkaat. Ehdokkaita pyydettiin ottamaan itsestään kuva jossakin heille tärkeässä paikassa.

Luetuimmat