Ehdokashaastattelu: Ari Niemen mielestä jankutus ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on naurettavaa

Kansalaispuolueen Ari Niemi ajaisi eduskunnassa Kouvolan etua, vaikka pitäisi tapella hampaat irvessä. Yrittäjien asemaa hän parantaisi verohelpotuksilla.

Ari Niemi kertoo olevansa koiraihminen henkeen ja vereen.
— Istun koirayhdistyksen hallituksessa. Erilaisia harrastusseuroja ja -yhdistyksiä tulisi tukea nykyistä enemmän.
Ari Niemi kertoo olevansa koiraihminen henkeen ja vereen. — Istun koirayhdistyksen hallituksessa. Erilaisia harrastusseuroja ja -yhdistyksiä tulisi tukea nykyistä enemmän.

Mitä yksittäinen kansanedustaja voi tehdä sen eteen, että Kouvolan elinvoima kehittyy?

— Työllisyys on tärkeää. Täytyy ajaa sellaisia asioita, että Kouvolan seudulle saadaan työpaikkoja ja muuttoliikettä. Kun työtä syntyy, Kouvola voi kasvaa.

— Yrittäjiä rangaistaan Suomessa kovalla verotuksella. Maahanmuuttoa taas tuetaan liikaa. Maahanmuuttorahat voisi ohjata yrittäjien tukemiseen. Yrittäjille voisi myös tarjota verohelpotuksia.

Tuleeko Suomen ottaa turvapaikanhakijoita, vaikka heidän tulonsa todettaisiin lisäävän yhteiskunnallisia ongelmia?

— Ei pidä ottaa. Minulla on tässä asiassa täysin nollalinja. Suomessa asiat ovat todella huonosti, joten ensin pitäisi saada oma väki hyvinvoivaksi. Voin sanoa suoraan, että vastustan maahanmuuttoa.

— Vartijana olen tehnyt töitä vastaanottokeskuksessa. Olen nähnyt ja kuullut, että ihmisiä tulee sinne pelkästään rahan ja paremman elämän takia.

Ketä muun puolueen kaakkoissuomalaista poliitikkoa arvostat ja miksi?

— Muista puolueista ei tule mieleen ketään, joka nostattaisi minkään sortin kunnioitusta. Perinteisten puolueiden toimintaan ei voi olla muuta kuin pettynyt. Juha Sipilän hallituksen ero oli hyvä asia, koska sillä tavalla päästiin eroon yhdestä ongelmasta. Seuraavaksi on edessä kova työ, jotta asiat saadaan etenemään järkevään suuntaan.

Mitä kansanedustajan pitäisi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

— Suomi ei ole mikään valtava saastuttaja. Meidän päästömme ovat hyttysen kakkaa valtameressä. On paljon muita maita, jotka sotkevat ja saastuttavat enemmän. Ilmaston puhtaus on tärkeää, mutta jatkuva ja älytön jankutus ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on naurettavaa. Suomi hoitaa päästöt omalla tavallaan, ja muuta maat saavat tehdä omat hommansa.

Hoitaja- ja lääkäripula vaivaa Kymenlaaksoa. Miten Kouvolan seudun sote-palveluita pitäisi parantaa?

— Tänne pitäisi palkata lisää ammattitaitoista väkeä. Sitä voisi miettiä, pitäisikö Kouvolaan muuttaville lääkäreille ja hoitajille tarjota jokin kannustemaksu. Lapista on vaikea saada lääkäriä Kouvolaan virkaan. Ehkä jokin kannuste tavallisen palkan päälle voisi auttaa alkuun.

Miksi juuri sinä olisit hyvä kansanedustaja?

— Olen rehti suomalainen, oman kansan asioita ajava, aito ehdokas. Olen oma itseni, en enempää tai vähempää. Lähden liikkeelle siitä, että Kouvolan asioita ajetaan, vaikka pitäisi tapella hampaat irvessä. Kunnioitan ja arvostan vanhoja ihmisiä. Jos tulen valituksi, aion järjestää palvelukodeissa asuville vanhuksille virikepäiviä.

Kouvolan Sanomien juttusarjassa esitellään kouvolalaiset ja iittiläiset eduskuntavaaliehdokkaat. Ehdokkaita pyydettiin ottamaan itsestään kuva jossakin heille tärkeässä paikassa.

Ari Niemi

Kansalaispuolueen eduskuntavaaliehdokas Kouvolasta.

38-vuotias vartija.

Asuu Inkeroisissa.

Ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntavaaleissa.