Europarlamenttivaaleissa voi äänestää ennakkoon Haanojan, Inkeroisten, Korian, Kuusankosken, Myllykosken ja Valkealan kirjastoissa

Kaupunginhallitus on päättänyt asiasta.

Katja Juurikko

Myös Inkeroisten kirjastossa voi äänestää ennakkoon europarlamenttivaaleissa. Arkistokuva.
Myös Inkeroisten kirjastossa voi äänestää ennakkoon europarlamenttivaaleissa. Arkistokuva.

Kouvolassa voi äänestää europarlamenttivaaleissa ennakkoon muutamissa kirjastoissa.

Kouvolan kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen, että Haanojan, Inkeroisten, Korian, Kuusankosken, Myllykosken ja Valkealan kirjastot ovat europarlamenttivaalien ennakkoäänestyspaikkoja. 

Äänestyskirjastojen aukioloaikoihin tulee äänestyspäivinä joitain muutoksia, sillä kirjastojen ollessa avoinna on tuolloin mahdollista sekä äänestää että käyttää kirjaston palveluja. Äänestyskirjastoissa voi asioida äänestyksen aikaan myös lauantaisin ja sunnuntaisin, Kouvolan pääkirjastosta kerrotaan.

Äänestyskirjastot ovat avoinna keskiviikosta perjantaihin 15.-17. toukokuuta ja maanantaina ja tiistaina 20.-21. toukokuuta kello 10-19. Lauantaina ja sunnuntaina 18.-19. toukokuuta äänestyskirjastot ovat avoinna kello 10-15.

Haanojan, Korian ja Myllykosken kirjastot ovat omatoimikirjastoja, ja ne ovat avoinna kirjastokäyttöä varten kello 7-20 myös äänestyspäivinä. Ainoastaan Inkeroisten kirjasto on poissa omatoimikäytöstä koko ennakkoäänestyksen ajan. 

Lisäksi kirjastoautot Regina ja Oravan Matti ovat ennakkoäänestyspäivinä pois kirjastoreiteiltään, eikä niissä voi toimittaa tuolloin kirjastoasioitaan. 

Uusimmat uutiset